lauantai 5. heinäkuuta 2014

#3 Kammottava koululiikunta

Lupasin lytätä pohtia koululiikunnan syvintä olemusta. Olen aina vihannut koululiikuntaa, josta tuo asennevamma ja laiskuus liikkumista kohtaan juontaa juurensa. Te rakkaat liikunnan kanssavihaajat ymmärrätte varmasti perustelemattakin, mikä siinä koululiikunnassa oikein mättää. Kerronpahan kuitenkin, mikä itseäni ärsytti.

Minulla on pallopelko
Pelkään kaikkia pingispalloa suurempia palloja. Sain joskus pentuna pallosta päähän, joka jätti ikuiset traumat ja kyllähän kaikki sen näkee, miten vajaa minusta tuon päähän kohdistuneen iskun vuoksi tuli. Siitä huolimatta minut kuitenkin pakotettiin aina kentälle.

Siitä seuranneet ongelmat
Olin todella hyödyllinen pelaaja jalkapallossa. Joku syöttää pallon mulle, minä väistän sitä. Voitte vain kuvitella, kuinka hyvä maalivahti olin! No, polttopallossa kyllä pärjäsin hyvin. Sähly oli kuitenkin kaikista pahin, sillä muille mailan ollessa peliväline se oli mulle muiden pelaajien karkotusväline: joku syöttää pallon ja puoli kentällistä pelaajia juoksee mua kohti. Säikähdän vyöryvää ihmismassaa ja teen ratkaisun: syötän pallon toiseen päähän kenttään golfista tutulla swingillä. Mailan lapa on ensimmäisen paikalle saapuneen ihmisen otsassa ja Riina siirtyy jäähylle.

Hyvät ja huonot samassa liikuntaryhmässä
Tälläkin on kyllä hyvät ja huonot puolensa, mutta mun mielestä liikuntaryhmät pitäisi jakaa osaamistason mukaan. Joku tasa-arvoministeri varmaan älähtäisi, että ei ole mahdollista, mutta  mietitääs nyt kuitenkin: Liikkaryhmissä on aina todella hyviä ja todella huonoja liikkujia. Hyvät ovat harrastaneet yleisurheilua ennen kuin oppivat edes kävelemään ja huonoilla liikkujilla, kuten minulla, taustalla ei ole minkään sortin harrastaneisuutta ja maila pysyy hädin tuskin kädessä. Kun opettaja käskee pelaamaan jalkapalloa, pallo kädessä syntyneet turhautuu huonoihin suorittajiin ja huonot turhautuvat hyvien turhautumiseen. Jos oppilaat olisi jaettu tasoryhmiin, huonommat liikkujat pystyisivät keskittymään perusasioihin ja hyvien ei tarvitsisi turhautua käydessään läpi liikkumisen perusasioita.

Kunkkujoukkueet
Vai millä nimellä porukka nyt haluaa tuota joukkuejakoa kutsua. Kaikki muistaa tämän: opettaja valitsee kaksi huutajaa, jotka sitten vuoron perään valitsee muita oppilaita omaan joukkueeseensa. Todella itsetuntoa ylentävää tulla valituksi viimeisenä.

Hiihtäminen
Sen lisäksi että se on paskaa, se aiheuttaa vain harmia Suomen maineelle, kun kilpailijat käryää jatkuvasti dopingissa. Muistan vieläkin elävästi, kun olimme koulun kanssa hiihtämässä ja viimeisenä koitoksena oli kiivetä yksi seinäjyrkkämäki ylös suksilla. Sanoin opettajalle, että ei onnistu, kiipeä keskenäs. Jouduin kuitenkin yrittämään ja viimeisillä metreillä kompastuin ja laskettelin mäen takaperin alas. Arvatkaa kahdesti, yritinkö uudelleen, kun opettaja käski näin tekemään. Aivan oikein, en todellakaan yrittänyt.

Uiminen
Uiminen oli mielestäni ihan kivaa kunnes jouduin yläasteella koulukiusatuksi. Ei ihan liikaa kiinnostanut näyttäytyä koulukiusaajille ilman vaatteita, kun vaatteet päälläkin löytyi niin paljon asiaa, josta huomautella. Sluibaaminen oli toisaalta suht helppoa: "Kyllä opettaja, on taas menkat jo neljättä viikkoo putkeen, ei pysty uimaan. Ei, tää on mulle ihan normaalia, ei tarvii mennä lääkäriin. Otin myös lävistyksen ja kolme tatuointia ja mulla on atooppinen iho. Joo ei ole lääkärintodistusta enkä näytä sulle sitä tatuointia. En nyt vaan pysty uimaan."

Lihaskuntotestit
Paskaa. Omista suorituksistani tulos ei aina riittänyt edes neloseen.

Liikunnan arviointi numeroina
Paskaa. Omista suorituksistani tulos ei aina riittänyt edes neloseen. Mun mielestä taito- ja taideaineita ei kuuluisi edes arvostella numeroin. Miettikääpä nyt kuvaamataitoakin: "Sinä Petteri et osaa piirtää, eli saat todistukseesi vitosen." Älkääkä nyt tulko väittämään, että hyväksi piirtäjäksi voisi oppia. Minä en ainakaan oppinut.

Tuossa on vain murto-osa siitä, mikä tunneilla ärsytti ja oikein traumaattisten takaumien seurauksena voi olla, että tämä saa vielä jatko-osan. Mikä sinua ärsytti koululiikunnassa? Onko mieleesi jäänyt joku inhottava tilanne, jota et voi unohtaa? Kerro se minulle, koska olisi todella mukavaa saada aiheesta laajempaakin keskustelua! Jotta tämä postaus ei venyisi liikaa, kerron myöhemmin omista (vähäisistä) liikuntatottumuksistani ja siitä, kuinka motivoin itseäni liikkumaan. Saanko mitalin, jos joku ottaa vinkistä vaarin ja innostuu liikkumaan?

7 kommenttia:

  1. Samoja ajatuksia mulla. Koulukiusattuna joukkuelajit oli kammottavia, koskaan et ollut riittävän hyvä. Mestarit sai kiitosta aina, yrittämisestä ei saanut lainkaan pinnoja jos et onnistu/osaa. :(

    Mielestäni koululiikunnan pilaa liika suorittaminen ja KILPAILU! Ihanteellista olisi kun jokainen urheilisi sen tekemisen ilosta, omalla tasollaan ja haastaen vain itsensä. Liikunnasta kuuluisi saada onnistumisen tunnetta kun on ylittänyt itsensä, eikä surkeaa oloa kun teet parhaasi ja olet silti porukan huonoin. :D

    Tosta numeroiden antamisesta olen kahta mieltä. Tuntuu tyhmältä että annetaan numeroita liikunnasta, musiikista ja kuviksesta jotka ovat selkeästi lajeja joissa geeneillä on sormensa pelissä, mutta toisaalta kuvis oli ainoa jota osasin/osaan ja kun todistus oli täynnä viitosia ja kutosia niin se yksi kymppi joukossa auttoi juuri sen verran että jaksoi elää seuraavaan vuoteen nuo kammottavat ajat.

    Mutta juu, HYVÄ kirjoitus asiasta johon useimmilla on varmasti joku mielipide! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tuo kilpailuhenkisyys on iha syvältä... Oli hauskaa pelata aina näiden tosissaan pelaavien kanssa, ku itse yrittää parhaansa, mutta silti saa huudot niskaansa. Loppuviimein en jaksanut enää edes yrittää kunnolla, kun lopputulos oli kuitenkin aina sama... :D

      Mulla oli ylästeella ja lukiossa kuvis ysi, mut silti en ymmärrä niiden arvostelua... En mä edes osaa piirtää :D Epäilenkin, että opettajalla oli päiväkirja väärin päin, kun laittoi lopulliset numerot todistukseeni...

      Poista
    2. Ehkä se kuviksenopettaja oli sitten niin fiksu, että antoi numeron siitä, että tosissaan yritit parhaasi ja teit tehtävät eikä niinkään taidoista. :) Mulla oli teininä kuviksen tunnit ja se kuvisnumero se henkireikä joka todisti, että en ole ihan täysin epäonnistunut yksilö vaan jotain sentään osaan. :D Nostihan se keskiarvoakin hiukan.

      Poista
  2. Tuohan olisi varmaan tosi hyvä idea jakaa porukkaa liikuntaryhmiin taitotason mukaan! Onhan vaikka matikassakin pitkä ja lyhyt, miksei sitten liikunnassakin? Olen aina ollut huono liikkuja, jo silloin ala-asteella, jossa kilpailuhenkisenä todella YRITIN. Sen tähden muistan enemmän kuin kerran itkeneenikin liikkatunnin jälkeen, kun kaikki parhaat pelaajat (jotka olivat toki kavereita keskenään) olivat päätyneet samaan joukkueeseen eikä omalla joukkueellani ollut ollut mitään saumaa.

    Ala-asteelta muistan erään liikuntatunnin, jolloin porukka jaettiin kahteen ryhmään, joista toiset jäivät pelaamaan yläpihalle toiset alapihalle. Parhaiden liikkujien ollessa kavereita he toki lyöttäytyivät yhteen ryhmään ja me huonommat muodostimme toisen ryhmän. Se on jäänyt mieleen yhtenä kivoimmista liikuntatunneista. Kun ympärillä oli saman taitotason porukkaa, ei tarvinnut riehua verenmaku suussa ja silti tuntea oloaan surkimukseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis ihan hyvin vois olla tuommoset tasoryhmät. Meillä oli ysiluokalla matematiikan ryhmät sillee, et yhessä ryhmässä oli 4-6 oppilaat, toisessa seiskan ja kasin oppilaat ja kolmannessa ysin ja kympin oppilaat. Ysin ja kympin oppilaita valmisteltiin pitkää matikkaa varten, seiskan ja kasin oppilaat eteni normaalisti ja heikoimpien ryhmissä keskityttiin taas ihan eri tavalla matikkaan. Tuo toimi todella hyvin matikassa, miksei voisi toimia myös liikunnassa?

      Poista
  3. Löysin vahingossa blogisi ja heti silmään iski tämä postaus, jota syöksyin lukemaan.
    Pelkää asiaaaaa ja pystyin täysin samaistumaan tähän tekstiin.
    Koska ainakin mulle osuneet liikkamaikat on ollu vanhoja elämäänsä tympääntyneitä kurppia tai muuten vähän bimboja, olen laittanut koululiikuntahommissa hanttiin vitosluokasta asti. Uimaan en yläasteella suostunut koskaan, joskus keksin syyn, joskus ilmoitin vaan, etten ui. Muutenkin koko uintipaska pitäisi poista koululiikunta suunnitelmasta. Kelataanpa. Murrosikäiset teinit, jotka muutenkaan eivät omasta mielestään ole mistään kohtaa sopivia, saavat vielä lisää potkua arvostella itseään (ja toisiaankin). Muutenkin koululiikunta vääristää koko liikkumisen ilon tai vie viimesetkin rippeet sitä juuri näillä postauksestasi löytyvillä kohdilla..

    Kylläpäs verenapaine kohos :D Mutta hyvä postaus ja kiva blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Sitä paitsi minä ainaki sain uimataitoni jostai iha muualta ku koulusta, joten huono siihenki vedota...

      Poista