Viime päivinä olen saanut lukea niin Facebookista, netin keskustelupalstoilta kuin iltapäivälehdistäkin, ettei helteistä saa valittaa. Suomessa on 20 hellepäivää ja loput 345 päivää on paskaa. Vettä, räntää, pimeää, loskaa, pakkasta, kylmää ja lumentulo ei lopu koskaan. Jos valitat helteestä, olet joko lihava tai vanhus. Nyt nautit niistä lämpimistä keleistä, koska kohta on taas syys-, talvi- ja kevätmasennus!
Tuo on oikeesti aika huvittavaa, millasen sontamyrskyn siitä saa aikaseks, jos erehtyy valittamaan helteistä ihmiselle, joka vihaa kaikkea muita vuodenaikoja paitsi kesää. Anteeks nyt vaan, mutta kyllä mulla alkaa jo vähän huumori loppua, kun sisälämpötila on ollut jo reilu viikon ajan +31. Ilmastointilaite ois toki vaihtoehto, mutta a) se maksaa paljon b) poistoputken asentaminen kämpästä pihalle tuo omat haasteensa ja c) sillä samalla sekunnilla, kun vehje on asennettu paikalleen, helteet kuitenkin loppuis. Voi kyllä olla, että ens vuonna ostetaan tommonen laite jo heti alkukesästä. Onpahan varmistettu, ettei tuu yhtäkään hellepäivää, ettei laite nyt vaan vahingossakaan päädy käyttöön.
Se, että ulkona on -30, on toki myös ihan syvältä, mutta se ei onneks jäähdytä tätä kämppää samoihin lukemiin! Sitä paitsi, jos sisällä on kylmä, vaatetta voi kyllä lisätä, mutta kuumissa olosuhteissa viilentäytyminen on varsin hankalaa. Onneksi täällä ei makseta vedestä käytön mukaan, joten voin hyvällä omatunnolla (pahoittelen ilmastonmuutoksen edistämistä pingviinit!) käydä jääkylmässä suihkussa useita kertoja päivässä. Kummasti nousee myös arvostus omaa saunaa kohtaan, kun odottelee pakkasessa ensin 10 minuuttia myöhässä olevaa bussia ja sitten tarpoo reilu metrisessä hangessa väsyneenä, jäässä ja mielellään vielä nälkäsenäkin, että varmasti on päivä pilalla. Sillä sekunnilla kaikki murheet kuitenkin unohtuvat, kun pääsee lämpimään saunaan tai edes kuumaan suihkuun!
Toisaalta, on hyvin typerää valittaa asioista – kuten säästä –, joille ei voi tehdä itse mitään. Vielä typerämpää on valittaa asioista joille voi tehdä jotain! Siispä, koska olen pihi enkä osaa jaksa asentaa poistoputkea, voin ostaa tuulettimen! Halpa ja helppo ratkaisu! No, idea oli hyvä, mutta en vissiin ollut ainut, joka tuon keksi. Katsottiin eka Prisman valikoima: loppuunmyyty. Albert soitti asiakaspalveluun ja kysyi tuulettimien tilanteen: "Kaikki loppu. Tilattu on uusia, mutta ei mitään tietoo, milloin tulee lisää." Just joo, sama viesti myös Tokmannilta. Kaveri oli kysellyt myös Gigantista, Citymarketista ja vissii vielä jostain muualtakin, mutta kaikki tarjos tuulettimien sijaan eioota. Pitäkää eioonne, ei se viilennä kuitenkaan!
Onneksi ratkaisu lopulta löytyi. Tai oikeastaan ratkaisu, eli tuuletin löysi minut. Naapurimme on koko kesän poissa ja sovittiin, että saadaan lainata heidän sähkögrilliään. Kävimme eilen hakemassa grillin lainaan ja huomasin pöydällä tuulettimen. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja laite melkein heittäytyi jalkoihini anellen, että ottaisimme hänet mukaamme, kun kotona oli kuulema niin yksinäistä isäntäväen ollessa poissa. Laitoin myöhemmin viestiä naapurille, että saataisko ottaa tuuletin meille täyshoitoon. "Joo ottakaa vaan, jos ette riko sitä." Joo ei rikota, jos hoitaa hommansa kunnolla. Nyt minulla on tuuletin ja niskajumi. Elämä hymyilee taas.
Jäätävien helteiden (höhö, olipas ovela sanavalinta) takia aivoni ovat sulamispisteessä enkä jaksa kirjoittaa mitään luovaa. Ulkona on +30, sisällä +31. En tiedä miten päin tässä nyt olisi, kun en meidän pakastimeenkaan vilvoittelemaan mahdu. Järvenkin lämpötila on +25, joten ei sekään nyt ihan tehokkain viilennyskeino ole. Tässä onkin sitten 10 aivan randomfaktaa itsestäni, jotka eivät liity mitenkään mihinkään ja jotkut asiat oisin voinut jättää jopa kertomattakin, että uskottavuuteni säilyisi. No jaa, eiköhän ne mun uskottavuuden rippeet mennyt samalla, kun menin tuonne Instagrammiin liittymään (linkki vie edelliseen postaukseeni, ei itse Paholaisen nettisivuille).
1. Minulle selvisi vasta lukiossa, että sanaa Sverige (=Ruotsi) ei kirjoitetakaan "Svergie". En vieläkään kyllä ole täysin suostunut uskomaan tuota, mutta enemmän ihmettelen, miksi edes kukaan opettaja ei vaivautunut minulle asiaa korjaamaan, vaikka joka ikiseen ruotsinkokeeseen ja vihkooni tuon sanan kirjotin. Tai sitten se korjattiinkin, mutta enpä tainnut koskaan katsoa virheitäni läpi.
2. Sekin selvisi mulle vasta lukiossa, ettei bordelli tarkoitakaan kokolattiamattoa. Ihmettelin vaan aina suuresti, kun kuulin keskusteluja siitä, pitäisikö bordellit laillistaa (wtf, niitähän on joka paikassa?!) ja ennen kaikkea häpeän suuresti sitä, jos olen joskus todennut ääneen, että haluan olohuoneeseeni punaisen bordellin!
3. En tunnista tuota vasemmanpuoleista lintulajia. Tai siis kait se joku pullasorsa on, mutta mun silmään toi näyttää joltai Fukusiman luomalta mutaatiolta, jolla on sinisorsauroksen pää ja naaraan kroppa. Jos joku biologi tämän tunnistaa, niin valaiskoon myös minua.
4. Haluan äidinkielen opettajaksi enkä pidä lukemisesta. Tämän kyllä mainitsin jo aiemminkin, mutta nyt korostan tätä. Kielioppi on kivaa, tekstitaidon ja esseiden kirjottaminen on kivaa ja jopa kirjallisuushistoria ja erilaiset teoriat ovat kivoja, mutta romaanien lukeminen ei oikein nappaa. En vain saa aloitettua lukemista, vaan keksin aina jotain hyödyllisempää tekemistä. Onnea valitsemalleni tielle, sillä aloitan syksyllä yliopistossa kirjallisuustiede pääaineenani ja siellä luetaan yhden perioidin (n. 7-9 viikkoa) aikana parhaillaan 12 romaania. Väitän, etten lukenut koko lukioni aikana noin montaa kirjaa.
5. Hain myös lukemaan suomen kieltä, joka oikeesti kiinnostaa mua. Hain viimekin vuonna, jolloin jäin varasijalle 42. Tänä vuonna luulin osaavanikin jotain, mutta jäin varasijalle 52. Kokeeni tarkastama professori suositteli, että hakisin myös kirjallisuustieteisiin, koska mulla meni semmoset tehtävät hirveen hyvin, joita ois arvostettu enemmän kirjallisuustieteen puolella. Ajattelin ensin, että ei oo mun juttu, en tykkää lukemisesta, mutta koe menikin varsin hyvin ja pääsin sisälle. Näköjään olikin mun juttu!
6. Mulla on hemmetin älykäs kissa! Ainakin tän videon perusteella. Älykäs se on myös sen takia, ettei suostu tassua antamaan, ellei mulla ole lahjuksia sille. Lihavakin se on, myönnetään.
7. Ajattelin ennen, että pääskyset on hirveen kivoja lintuja. Nättejä ja leikkisiä ja kaverilla on kaunis tatuointikin pääskysestä. No, nyt kun asun neljännessä kerroksessa ja viihdyn paljon parvekkeella, karu todellisuus sylkäisi kasvoilleni ja totesin, että NOIHIN MENEE HERMO. Tässä on pörrännyt n. 30-50 pääskysen parvi joka hemmetin ilta ja voin kertoo, että noista lähtee ääntä! Jos parvekkeella puhuu normaalilla äänellä, nii välillä ei ihan oikeesti kuule, mitä toinen sanoo, ku noi kiljuu tuossa parvekkeen ympärillä. Edes kissa ei jaksa kiinnostua noista, joten kai sitäki sitten ärsyttää tuo huuto. Tai masentaa, ku ei saa paistia itselleen.
8. Olin penkkareissa herne. Äiti löys tuon asun ihan sattumalta netistä ja musta tää vaa oli ihan huikee :D Ostin pussillisen pakasteherneitä ja heittelin niitä ympäriinsä (pahoitteluni siivoojille, tajusin vasta myöhemmin, että noita ois saanu myös kuivattuna...) Kampanjoin myös herneiden oikeuksien puolesta ("Hernekeitto on murha!").
9. Olen todella nirso. En syö kalaa (en missään muodossa, eli ei tarvise tarjota kalapuikkoja, lohta eikä muikkuja), pinaattikeittoa, pekonia, kanamunaa (en keitettynä enkä paistettuna), makkaraa, lanttua, rapuja, piimää, oliiveja enkä sieniä. Juustoa ja kanaakaan en kovin mielelläni syö. Siinäpä varmaan ne tärkeimmät.
10. En erityisemmin pidä liikunnasta, mutta hevosurheilun ohella yksi laji on viennyt sydämeni täysin! LesMills-konseptin BodyBalance nimittäin! Kaikki, jotka käytte salilla ja teillä on tarjolla Balance ryhmäliikunnassa, suosittelen ehdottomasti käymään! Erityisesti nykyinen ohjelma on ehkä paras, missä tähän mennessä olen käynyt. Laji on sekoitus joogaa, pilatesta ja taichita. Se kehittää syviä lihaksia, ryhtiä ja liikkuvuutta. Mulla ei aikasemmin riittänyt liikkuvuustestien tulos edes neloseen, mutta nyt on ollut ihan hullua huomata, miten mun liikkuvuus on parantunut lähes joka kerta, kun olen noilla tunneilla käynyt. Alla lyhyt esittelypätkä.
Onko jotain muuta, mitä haluaisitte tietää minusta? Teen mielelläni erillisen kysymyspostauksenkin, jos kysymyksiä sattuu tulemaan useampikin. Myös postausehdotuksia otetaan vastaan!
Nyt se meni. Instagram-neitsyys nimittäin. Koska kaikki muutkin on siellä, niin pitihän minunkin päästä sinne. Saanpahan hyvän (teko)syyn postailla turhanpäiväsiä kuvia ja raiskata hashtageja.
Huomasin olevani ihan uusavuton tuon sovelluksen kanssa. Rupesin seuraamaan kaveriani, jolla on yksityinen profiili. Seurauspyyntöni jäi odottamaan hyväksymistä, kaverini hyväksyi ja olin että jee. Avasin seuraamani-listan ja painoin jotain nappia kaverin kohdalla. Sain ilmoituksen, etten seuraa enää kaveriani. #Perkele.
Lisäsin ensimmäisen kuvan. Kirjoitin kuvatekstin, mutta mihinkäs hittoon minä ne #hashtagit tungen? Kuuluko ne vain kirjottaa tohon kuvan perään vai klikkailla jostain erikseen? No, en löytänyt mitään "Lisää tästä turhia hashtageja" -nappia, joten kaitpa ne sitten kuuluu vain lykätä tuohon perään. Saapahan joku hyvät naurut, jos olen taas töhöillyt jotain. No, nyt kun luulen tietäväni, mihin ne hashtagit kuuluu laittaa, niin mitäs tageja tähän nyt piti laittaa? Keksin vain neljä. Tunsin epäonnistuneeni. Peräänhän olisi voinut vielä laittaa ainakin nämä: #risuaita, #pentik, #sohvatyyny, #sohva, #kissa, #makaa, #katollaan, #toinenrisuaita, #pompula, #turhatag, #Dooris, #iskä, #anto #kissalle #nimen, #joko, #nämä, #alkais, #riittää
Nyt kai pitäisi olla kauheen älykäs, moderni ja verkostoitunut olo. Vielä mitä! Tunnen itseni auttamattoman tyhmäksi, joka menetti viimeisetkin yksityisyyden rippeet Facebookille. Olen nyt sosiaalisen median orja, älykkyysosamääräni laski puoleen ja ystäväni eivät ole enää ystäviä, vaan seuraajia. Toivottavasti saan yliopistosta paljon uusia seuraajia! En ole vielä päättänyt, pidänkö synttärini Tampereella vai Kuopiossa. Riippuu kummassa kaupungissa minulla on sinä hetkenä enemmän seuraajia. Kenelle kaikille ostan seuraajanpäivälahjan 14. helmikuuta? Auta armias, onneksi on vielä Twitter ja Tumblr, joihin en ole rekisteriöitynyt ENKÄ myöskään rekisteröidy.
Paljaat varpaat kenkinä antoi minulle elämäni ensimmäisen blogihaasteen! Teen näitä ihan mielelläni (tosin ehkä pienellä viiveellä), eli saa haastaa useamminkin! Pidemmittä puheitta, olkaa hyvä.
1. Jos saisit 10000 euroa, mitä tekisit?
-Säntäisin johonki IskuSotkaan ja käyttäisin siellä sen minkä ehtisin. Jossain vaiheessa Albert kuitenkin takavarikois mun kortin ja käskis pistämään osan myös jemmaan. Ostaisin ainakin uuden sohvan, pyykinpesukoneen, lisää verhoja, uusia mattoja, uuden telkkarin ja vaihtaisin myös keittiön kaapit, jos se vain vuokranantajalle sopisi. Matkustaisin myös Brasiliaan, rahat tosin loppu jo.
3. Käytätkö paljon koruja? Miksi, miksi et?
-Vähän vaihtelevasti. "Edustustilaisuuksissa" käytän aina yo- ja synttärilahjaksi saamaani Lumoavan Vanilja-sarjan kaula- ja korvakoruja. Arkivaatteiden kanssa koruja tulee käytettyä lähinnä silloin, jos muistan.
4. Kerro joku kiva muisto lapsuudesta.
-Kaikki ihanat hetket meidän todella läheisten perhetuttujen kanssa. Perheeseen kuului suht samanikäiset vanhemmat kuin omani ja minua vajaa vuoden nuorempi tyttö. Tämä perhe oli kotoisin Brasiliasta, mutta he olivat oppineet suomen todella hyvin. Teimme todella usein kaikkea kivaa yhdessä, kunnes eräänä päivänä perhe muutti takaisin Brasiliaan. Kaipaan heitä edelleen ja toivon hartaasti, että näkisimme vielä jonain päivänä.
5. Oletko säästäjä vai tuhlari?
-Jotain tuolta väliltä. Ennen tuhlasin enemmän, mut Albert sit opetti mut vähän säästäväisemmäks.
6. Mikä blogissasi on mielestäsi parasta?
-Ulkoasu. Monet myös haukkuu kirjotustyyliäni kivaksi. Kai tää sit on?
7. Mikä saa sinut lukemaan muiden blogeja?
-Kavereiden blogeja rupee lukemaan suht helposti, tuntemattomien ihmisten kanssa alottamisen kynnys on korkeampi. Pitää olla mielenkiintosta tekstiä ja/tai hauska kirjotustyyli. Myös aiheen pitää olla kiinnostava.
8. Missä asioissa olet hyvä?
-Tää on paha... Ainakin lukiossa huomasin olevani hyvä jauhamaan paskaa. Kirjotin esseen oikeastaan mistä vain, vaikken tietänyt aiheesta tuon taivaallista.
9. Minkälaisia ystäviä sinulla on ja mitä arvostat ystävässä?
-No ainakin kaikkia yhdistävä tekijä on huumorintaju. Pari on semmosia, joiden kanssa vois keksiä lähtee ihan extempore parin tunnin varotusajalla vaikka toiselle puolelle maapalloa. Joko lähdetään? Arvostan ehdottomasti luottamusta, vaikka mun on itse tosi vaikee oppia luottamaan ihmisiin. Myös tietynlainen huumorintaju on oikeastaan aika must, koska mun jutut on välillä vähän semmosia, joista porukka vetää palkokasvia nokkaansa, vaikken todellakaan tarkota loukata. Yritän kyllä pitää kieleni kurissa, mutta en toisaalta myöskään halua esittää muuta mitä oikeasti olen.
10. Mikä on lempi ruokasi? Miksi?
-Äidin tekemä pizza<3 Se vaan on maailman parasta ja vaikka mulla on siihen resepti, en vain osaa tehdä samanlaista. Toisaalta, musta on todella kiva tulla sit kotiin aina syömään tuota erikoisuutta, jota ei muualta saa! Ekstrana mainittakoon lemppari jälkiruokani, joka on ehdottomasti anoppini tekemä hedelmärahka!
11. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä?
-Erittäin tyytyväinen! Varsinkin kun pääsin opiskelemaan. Mulla on nyt kiva koti, rakas avomies, ihana kissa ja varmaan kilo suklaata Unkarista tuotuna. Mitä muuta nainen muka tarvitsee?
Haastan Mii(s)an ja Jennin. Toki kuka tahansa muukin saa tämän tehdä. Kommentoi alle, jos teet, niin käyn kyyläämässä! Tässä kysymykset!
1. Jos voisit päättää itsellesi ihan millaisen elämän vain, millainen se olisi?
2. Mikä saa sinut onnelliseksi?
3. Jos voisit matkustaa aikakoneella taaksepäin, minne menisit?
4. Huonot puolesi?
5. Puuttuuko elämästäsi jotain? Mitä?
6. Miksi aloitit bloggaamisen?
7. Kerro itsestäsi jotain, mitä et ole vielä blogissasi kertonut.
8. Lempiaineesi koulussa?
9. Mainitse kolme sinulle tärkeää biisiä. Miksi ne ovat sinulle tärkeitä?
10. Bravuurisi keittiössä?
BONUS: Jos sinulla olisi lemmikkinä sieni, miten sisustaisit sen häkin?
Kotiuduimme reissusta torstaina, ja koitan nyt opetella olemaan aktiivisempi bloggaaja. Tässä nyt kuitenkin kertomus loppumatkasta, jonka jälkeen yritän kirjoittaa vähän kiinnostavampaa tekstiä :D
Lähdimme sunnuntaina heti aamupäivästä junalla Balatonjärvelle. Olimme ensin kaksi yötä Balatonfüred-nimisessä kaupungissa. Yövyimme pienessä hotellissa, jossa ei ollut edes vastaanottoa, vaan saapuminen piti ilmoittaa etukäteen, jotta hotellin omistaja osasi olla paikalla. Kun Albert ilmoitti saapumisaikamme tekstarilla, omistaja sanoi tulevansa hakemaan meidät autolla juna-asemalta. Ensimmäisenä tietysti mietittiin, uskaltaako ulkomailla hypätä vieraan kyytiin ja mä tietysti loin kauheita kauhuskenaarioita siitä, mitä vois tapahtua :D Albert googlas vähän arvioita hotellista ja todella moni hehkutti mukavaa omistajaa. Tultiin sit siihen tulokseen, että katotaan nyt millasella autolla se tulee hakemaan ja näyttääkö tyyppi kidnappaajalta. Sekä auto että omistaja kuitenkin näytti normaalilta, joten uskallettiin hypätä kyytiin. Siitä päätellen, että oon edelleen kirjottamassa tätä tekstiä, meitä ei ilmeisesti kaapattu.
Kun pääsimme jättämään kamat hotellille, lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Fiksuna tyttönä ajattelin, et en ota ylimäärästä painoa laukkuun ja jätän hirveen painavan sateenvarjoni hotellille. Loistava idea, arvatkaapa alkoko kaatosade, kun olimme syömässä vajaa kilometrin päässä hotellilta? No, odottelimme sitten sateen loppumista ravintolassa ja taidettiinpa yhdellä drinkilläkin käydä. Sateen hellittäessä kävästiin hotellilla hakemassa vähän enemmän vaatetta ja sateenvarjot. Suuntasimme seuraavaks paikalliseen supermarkettiin ja shoppailin sieltä vähän kynsilakkoja ja uuden laukun. Käppäilimme myös muuten vain ympäri kaupunkia.
Hotellimme Balatonfüredissa
Kaupungin kuuluisa kaivo. Tarinan mukaan Balatonfüredissa oli aiemmin todella pahaa vettä, kunnes joku keksi rakentaa kaivon. Kaivon vesi oli kuulema todella hyvää ja terveellistä. Maistoin kyseistä vettä ja jouduin sylkäsemään vedet pihalle, kun se maistu niin järkyttävältä!! En edes halua tietää, miltä vesi aiemmin maistui....
Maanantaina käväsimme viereisessä kaupungissa Tihany'ssa. Kaupunki oli nätti, lämmintä piisas ja paloin auringossa. Kävimme myös uimassa ja todettiin, et Balaton on ihan käsittämättömän matala lätäkkö! Siis ihan oikeesti, mua alko tympimään vedessä tarpominen ennen ku olisin ollut niin syvällä, ettei jalat ylttäneet enää pohjaan. Enkä voi edes syyttää omaa pituuttani, sillä en taida olla edes 163 senttiä pitkä.... No, Wikipedian mukaan Balatonin keskisyvyys on 3,25 metriä, joten se kertonee jotain tuostakin lätäköstä.
Tää oli jotenki söpö. Mietin vaan, et kuka noi kukat kastelee?
Joku turha kukka
Tiistaina matkasimme laivalla Balatonin toiselle puolelle Siófok-nimiseen kaupunkiin. Vietimme samalla vuosipäiväämme, joten yövyimme vähän paremmassa hotellissa. Meidän huone oli todella upea ja hotellilla oli oma uimarantakin! Käväsimme myös hotellin kylpylässä, jossa oli tällä kertaa ihan asiallinen suomalainen sauna. Tosin, se oli mun makuun vähän turhankin kuuma, mutta tällä kertaa sentään kiukalle sai heittää vettä.... Käytiin myös jossain ihmeen aromisaunassa, josta en ihan vakuuttunut, oliko koko sauna edes päällä. Sen verran kylmä siellä nimittäin oli. Albert tosin meinas aiheuttaa vähän kiusallisen tilanteen painamalla saunan seinässä olevaa nappia, jota luultiin molemmat löylynapiks. Ekalla kerralla ei tapahtunut mitään - minä tosin kuulin jostain kauempaa kellojen kuminaa. Albert painoi uudelleen nappia, jolloin myös kellot soivat uudelleen. Vihdoin tajuttiin, et kyseessä taisi ollakin joku SOS-nappi hätätilanteiden varalle. Jäätiin hetkeks odottamaan, et tuleeko saunaan kohta Mediheliä ja ambulanssia, mut ku ketää ei näkyny, hipsimme vähin äänin pois. Respassa ei ilmeisesti juuri tuolloin ollut ketään tai sit niitä ei vaa kiinnostanu, et pari suomalaista saattoi olla hädässä...
Hotellihuone. Kuvan laatu on varmaan loistava, koska sain tän whatsapin kautta
Söin illallisella ankanrintaa! Oli hyvää, vaikka karpaloo olikin liikaa. Sain vielä kannullisen "varakarpaloo" viereen, jos tuo ois loppunu kesken...
Varoitus, edessäsi on pitkä postaus, mutta haluan kertoa kaiken mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Eilen pääsin kokemaan elämässäni jotain todella siistiä, nimittäin unkarilaiset häät! Sen takia alunperin lähdimmekin tänne, kun Albertin serkulta tuli hääkutsu postissa. Hääparin mukaan juhla ei ollut minkään perinteisen kaavan mukainen, mutta silti oli älyttömän hienoa saada olla paikalla ja kokea kulttuurieroja. Sain myös luvan julkaista kuvia blogissani, joten tämän postauksen lopussa on tarjolla varsin harvinaista herkkua näin suomalaisen näkökulmasta.
Vihkitilaisuus pidettiin jossain maistraatin tapaisessa, mutta tuolla oli penkkejä rivissä kuin kirkossa konsanaan ja koko tilaisuus muistutti käytännöltään kovasti kirkollista vihkimistä, mutta "pappi" (mikä ton oikee termi hei on?) ei pitänyt mitään uskonnollista puhetta. Sisääntulomarssina oli Enyan Only time ja toisin kuin Suomessa, täällä vieraat eivät nousseet missään vaiheessa seisomaan. Myös itse vihkitilaisuuden aikana taustalla soi koko ajan jotain klassista pimputusta. Kaava tais olla samanlainen kuin Suomessa (en toki varmaks tiedä, ku ymmärsin about en sanaakaan), jonka jälkeen pari käveli pois. Tämän jälkeen menimme kaikki portaille, jossa meistä otettiin ryhmäkuva ja siitä skumppatarjoiluun. Sekin oli mun mielestä vähän hassua, kun skumpassakin oli valinnanvaraa: sai ihan itse päättää, ottaako makean vai kuivan juoman.
Omituisin asia kuitenkin oli paikallinen pukukoodi. Sitä ei nimittäin vierailla ollut lainkaan. Asuja oli ihan tavallisesta t-paidasta sekä mustaan että valkoiseen mekkoon. Itsellänikin oli vaaleansininen mekko, valkoiset kengät ja valkea huivi ja stressasin todella paljon siitä, onko asukokonaisuuteni liian valkoinen. Suomessa tuosta olisikin voinut tulla sanomista, mutta täällä morsian vain ihasteli tyyliäni :D
Juhlapaikka oli kaunis ravintola, jossa odottelimme valokuvaukseen mennyttä hääparia puolisentoista tuntia. Paikalla oli pikkupurtavaa ja vapaat juomat odotellessa ja nauroinkin sitä, että moinen järjestely ei todellakaan toimisi Suomessa. Porukka nimittäin olisi jo aivan kaatokännissä siinä vaiheessa, kun hääpari saapuu paikalle. Hääparin tullessa siirryimme syömään. Ruokalistaa jännitin kans kovasti, koska nautimme hääparin arvojen mukaisesti vain kasvisruokaa. Itse en ollut tähän päivään mennessä syönyt vielä hyvää kasvisruokaa, mutta tuolla tarjottu ruoka, erityisesti savujuustokeitto, oli todella hyvää! Toisin kuin Suomessa edetään yhtä aikaa pääruoasta jälkiruokaan, täällä sai edetä juuri niin kuin itse halusi. Jälkkärinä oli jotain pikkuleivoksia, jotka oli ihan luvattoman hyviä! Kakkutarjoilu oli vasta myöhään illalla pari tuntia varsinaisen ruoan jälkeen.
Ruokailun jälkeen saimme juoda ja seurustella vapaasti muiden vieraiden kanssa. Menin juttelemaan jollekin vanhemmalle tädille, joka puhui unkarin lisäksi vain saksaa. Itse kävin lukiossa vain kolme kurssia saksaa enkä ole kyseistä kieltä käyttänyt varmaan kahteen vuoteen, mutta siitä huolimatta pystyin suht sujuvasti kommunikoimaan naisen kanssa. Kerroin, että puhun ja ymmärrän aika huonosti, joten hän puhui todella selkeästi ja hitaasti, että pysyin mukana. Juttutuokiosta siiryimme saliin, jossa oli vuorossa unkarilaisia kansantansseja. Albert ei oikein innostunut, mutta mä olin heti ihan täysillä mukana! Eihän tuollaista oikein muualla pääse kokemaan. Tanssimme ja taputimme piirissä aina jossain tietyssä rytmissä ja meininki oli ihan huikea!
Suomalaisille tyypillistä häävalssia tuolla ei ollut ollenkaan. Morsian kuitenkin kertoi, että perinteisissä häissä tanssitaan nk. Morsiamen tanssi. Tällöin kuka tahansa saa hakea morsiamen tanssimaan maksua vastaan ja rahat kerätään johonkin kuppiin tai muuhun vastaavaan. Lopuksi sulhanen heittää suurimman summan rahaa ja vie morsiamen mukanaan. Tuo korvaa samalla myös suomalaisen "toivoisimme matkarahaa pankkitilille" -tavan. Eilisissä häissä tuota perinnettä ei kuitenkaan ollut.
Hääkakun tarjoilu tapahtui myöhään illalla. Hääpari leikkasi kakun yhdessä ja tarjoilivat sitä sitten vieraille. Pari itse otti vasta viimeisten joukossa kakkua. Kakkuakin oli kolmenlaista sorttia. En tiedä, mitä kahdessa muussa oli, mutta itse söin maapähkinäkakkua, joka oli todella hyvää! Ei muuten olisi tullut itselleni mieleenkään tehdä maapähkinästä kakkua o.O
Lopuksi on vielä mainittava ehkä kummallisimmasta tavasta, jonka tarkoitus ei oikein auennut meille... Ruokailessamme joku alkoi kilistää lasia ja kuvittelin, että luvassa oli puhe. Luulin väärin, sillä kohta kilistämiseen liittyi enemmän ihmisiä ja loppuviimein kaikki häävieraat kilistelivät lasejaan. Kilistämisen päätteeksi porukka hurrasi ja taputti. Ihme hiihtäjiä. Hääjuhla oli kyllä todella hieno kokemus ja kiittelinkin paria kovasti kutsusta. Nyt sitten kuvia myös teidän iloksenne:
Sormusten laitto
Mun juhlamekko. Mun mielestä tääon ehkä liian vaalea suomalaisiin häihin.
Eli "Hyvää päivää marssilaiset!" – yksi niitä harvoja lauseita, joita osaan unkariksi. En ole vielä kovinkaan hyötynyt valtaisan laajasta sanavarastostani täällä, mutta onhan tässä vielä aikaa!
Saavuimme Budapestiin torstai-iltana ja silloin ei ehditty tekemään vielä mitään erikoista. Paitsi että järkytyin, kun en muistanut/tajunnut/tiennyt, että täällä on poskisuudelmakulttuuri! Näimme illalla Albertin unkarilaista serkkua täällä ja jäädyin aivan totaalisesti, kun Albert meni edeltä ja anto poskisuudelman tälle. Luulin, että toi oli vain joku ranskalaisten juttu :D
Tänään kävimme shoppailemassa ja kylpylässä – taidettiin pyöriä yhteensä joku 10 tuntia keskustassa. Ei hapota yhtään nyt. Täytyy kyllä todeta, että jos joku miettii shoppailulomakohdetta, niin ehdottomasti suosittelen Unkaria! Mieluiten tosin jotain ei-niin-turistirysää, jotta hinnat ei nouse. Tosin, eipä ne täällä Budapestissäkään päätä huimaa. Muun muassa Kinder Buenosta maksoin alle euron, halvimmat viinit oli alle euron ja viiden hengen ravintolalasku oli vähän reilu 50€. Rahayksikkö (forintti) on tosin ihan syvältä: eikö muka vois pari nollaa poistaa noista luvuista?! Vaihdoin 50 euroa forinteiksi ja sain käteisenä 14900 forinttia. Älytöntä!
Mainitsemani kylpylä oli muuten aivan uskomaton sokkelo. Jos edessämme oli kyltti, joka osoitti suomalaisen saunan olevan oikealla, todellisuudessa jouduimme kävelemään ensin vähän oikealle (ei liikaa tai oltiin taas väärässä paikassa), sitten poistumaan yhdestä rakennuksesta, kävelemään toiseen, käännyttiin vasemmalle, ravintolan läpi ja sitten taas oikealle. Ja ei, alkuperäisen kyltin jälkeen ei tullut ainuttakaan opastetta ja tuo ihan oikeasti oli lyhin reitti! Teitä varmaan myös kiinnostaa kuulla, millainen oli suomalainen sauna Unkarissa? Oikeastaan yllätyin, sillä se oli kohtalaisen hyvä yritys. Sauna muistutti suomalaisen uimahallin saunaa, oli puiset lauteet ja kaakelilattia. Saatiin silti Albertin kanssa hyvät naurut, koska ensinäkin sauna oli kielletty alle 14-vuotiailta ja kiukaalle ei saanut heittää vettä. No, sehän on sähkölaite, joten eipä parane nakella vettä... Eiku... Nauroin myös kanssaolijoille, sillä tasaisen kuuma 80°C oli ainakin heidän ilmeistä päätellen varsin tuskallinen kokemus.
Huikeeta, mulla on jo 10 lukijaa! En olis arvannutkaan, että jotakin iha oikeasti kiinnostaa mun tekstit. Tänä viikonloppuna ei ole kyllä tapahtunut mitään erikoista, paitsi että sain turpaani – tai siis näin ainakin ukkini mielestä. Totuushan oli se, että olin meikannut vähän normaalia enemmän ja tehnyt mielestäni hirveen kivat varjostukset silmiini. Nähdessään minut ukkini kysyi: "Mikä sulla on tuohon silmään osunu, ku se on noin tumma? Eiku oho, se oliki vaa maalia!" Thanks mate! Toisaalta, eipähän tarvitse kaukaa etsiä "syyllistä" siihen, keneltä olen oppinut suorasanaisuuteni...
Vanha kääkkä silmä mustana. Eikö olekin nätti naulakko taustalla?
Kävimme isovanhempieni ja Albertin kanssa syömässä ravintolassa Hervannassa. Ei, se ei ollut kebula, vaan ihan oikea ravintola! En edes tiennyt, että Hervannasta saa muutakin kuin pizzaa ja kebabia. Tässä yhteydessä pitäisi varmaan olla kuva ruoka-annoksesta, mutta enpä tajunnut ottaa moista. Jokainen voi siis ihan itse kuvitella mielessään naudan pippuripihvin ja kermaperunat. Yllättävää oli, ettei minulta kysytty papereita, vaikka tilasin lasin viiniä. Kait se on uskottava, että alan näyttää jo vanhalta kääkältä.
Valitettavasti minun on myös ilmoitettava, että tällä blogilla saattaa olla viikon mittainen päivitystauko. Tiedän, että se aiheuttaa vakavia vierotusoireita ja kriisiavun tarvetta, mutta koitan ennen taukoa päivitellä ahkerasti tätä. Hädän hetkellä voitte soittaa paikalliseen kriisikeskukseen tai perustaa vertaistukiryhmän. Syynä taukoon on nimittäin viikon mittainen unkarinreissu, jonne lähdemme avomieheni kanssa. Lennämme torstaina Budapestiin ja olemme sunnuntaihin saakka siellä. Sunnuntaina matkustamme junalla Balatonille, jossa viivymme keskiviikkoon asti, jonka jälkeen palaamme Budapestiin. Torstaina lennämme takaisin Suomeen. Kaikissa hotelleissa taisi olla ilmainen wifi-yhteys, joten teoriassa pystyn kyllä jonkun nopean blogipäivityksen tekemään, mutta minulla saattaa olla tuolla jotain muutakin tekemistä kuin blogin päivittely. Matkan jälkeen lupaan kuitenkin kirjoittaa piiiiiiitkän matkapostauksen hienoine kuvineen.
Ei pitäis paleltaa!
Näin loppukevennykseksi haluan esitellä teille löydön, jonka tein kirjastosta. Tämä kirja on todella tärkeä tulevia kirjallisuustieteen opintojani ajatellen, sikäli jos saan edes tätä luettua:
Lupasin lytätä pohtia koululiikunnan syvintä olemusta. Olen aina vihannut koululiikuntaa, josta tuo asennevamma ja laiskuus liikkumista kohtaan juontaa juurensa. Te rakkaat liikunnan kanssavihaajat ymmärrätte varmasti perustelemattakin, mikä siinä koululiikunnassa oikein mättää. Kerronpahan kuitenkin, mikä itseäni ärsytti.
Minulla on pallopelko
Pelkään kaikkia pingispalloa suurempia palloja. Sain joskus pentuna pallosta päähän, joka jätti ikuiset traumat ja kyllähän kaikki sen näkee, miten vajaa minusta tuon päähän kohdistuneen iskun vuoksi tuli. Siitä huolimatta minut kuitenkin pakotettiin aina kentälle.
Siitä seuranneet ongelmat
Olin todella hyödyllinen pelaajajalkapallossa. Joku syöttää pallon mulle, minä väistän sitä. Voitte vain kuvitella, kuinka hyvä maalivahti olin! No, polttopallossa kyllä pärjäsin hyvin. Sähly oli kuitenkin kaikista pahin, sillä muille mailan ollessa peliväline se oli mulle muiden pelaajien karkotusväline: joku syöttää pallon ja puoli kentällistä pelaajia juoksee mua kohti. Säikähdän vyöryvää ihmismassaa ja teen ratkaisun: syötän pallon toiseen päähän kenttään golfista tutulla swingillä. Mailan lapa on ensimmäisen paikalle saapuneen ihmisen otsassa ja Riina siirtyy jäähylle.
Hyvät ja huonot samassa liikuntaryhmässä
Tälläkin on kyllä hyvät ja huonot puolensa, mutta mun mielestä liikuntaryhmät pitäisi jakaa osaamistason mukaan. Joku tasa-arvoministeri varmaan älähtäisi, että ei ole mahdollista, mutta mietitääs nyt kuitenkin: Liikkaryhmissä on aina todella hyviä ja todella huonoja liikkujia. Hyvät ovat harrastaneet yleisurheilua ennen kuin oppivat edes kävelemään ja huonoilla liikkujilla, kuten minulla, taustalla ei ole minkään sortin harrastaneisuutta ja maila pysyy hädin tuskin kädessä. Kun opettaja käskee pelaamaan jalkapalloa, pallo kädessä syntyneet turhautuu huonoihin suorittajiin ja huonot turhautuvat hyvien turhautumiseen.Jos oppilaat olisi jaettu tasoryhmiin, huonommat liikkujat pystyisivät keskittymään perusasioihin ja hyvien ei tarvitsisi turhautua käydessään läpi liikkumisen perusasioita.
Kunkkujoukkueet
Vai millä nimellä porukka nyt haluaa tuota joukkuejakoa kutsua. Kaikki muistaa tämän: opettaja valitsee kaksi huutajaa, jotka sitten vuoron perään valitsee muita oppilaita omaan joukkueeseensa. Todella itsetuntoa ylentävää tulla valituksi viimeisenä.
Hiihtäminen
Sen lisäksi että se on paskaa, se aiheuttaa vain harmia Suomen maineelle, kun kilpailijat käryää jatkuvasti dopingissa. Muistan vieläkin elävästi, kun olimme koulun kanssa hiihtämässä ja viimeisenä koitoksena oli kiivetä yksi seinäjyrkkämäki ylös suksilla. Sanoin opettajalle, että ei onnistu, kiipeä keskenäs. Jouduin kuitenkin yrittämään ja viimeisillä metreillä kompastuin ja laskettelin mäen takaperin alas. Arvatkaa kahdesti, yritinkö uudelleen, kun opettaja käski näin tekemään. Aivan oikein, en todellakaan yrittänyt.
Uiminen
Uiminen oli mielestäni ihan kivaa kunnes jouduin yläasteella koulukiusatuksi. Ei ihan liikaa kiinnostanut näyttäytyä koulukiusaajille ilman vaatteita, kun vaatteet päälläkin löytyi niin paljon asiaa, josta huomautella. Sluibaaminen oli toisaalta suht helppoa: "Kyllä opettaja, on taas menkat jo neljättä viikkoo putkeen, ei pysty uimaan. Ei, tää on mulle ihan normaalia, ei tarvii mennä lääkäriin. Otin myös lävistyksen ja kolme tatuointia ja mulla on atooppinen iho. Joo ei ole lääkärintodistusta enkä näytä sulle sitä tatuointia. En nyt vaan pysty uimaan." Lihaskuntotestit
Paskaa.Omista suorituksistani tulos ei aina riittänyt edes neloseen.
Liikunnan arviointi numeroina
Paskaa. Omista suorituksistani tulos ei aina riittänyt edes neloseen. Mun mielestä taito- ja taideaineita ei kuuluisi edes arvostella numeroin. Miettikääpä nyt kuvaamataitoakin: "Sinä Petteri et osaa piirtää, eli saat todistukseesi vitosen." Älkääkä nyt tulko väittämään, että hyväksi piirtäjäksi voisi oppia. Minä en ainakaan oppinut.
Tuossa on vain murto-osa siitä, mikä tunneilla ärsytti ja oikein traumaattisten takaumien seurauksena voi olla, että tämä saa vielä jatko-osan. Mikä sinua ärsytti koululiikunnassa? Onko mieleesi jäänyt joku inhottava tilanne, jota et voi unohtaa? Kerro se minulle, koska olisi todella mukavaa saada aiheesta laajempaakin keskustelua! Jotta tämä postaus ei venyisi liikaa, kerron myöhemmin omista (vähäisistä) liikuntatottumuksistani ja siitä, kuinka motivoin itseäni liikkumaan. Saanko mitalin, jos joku ottaa vinkistä vaarin ja innostuu liikkumaan?
Ensinäkin, kiitos ensimmäisistä kommenteista ja palautteesta! Ei vissii ollukaa iha kuolleena syntynyt idea ruveta kirjottamaan. Koitan saada kirjotettua suht tasokkaita juttuja, joka voi olla haastava tehtävä ihmiselle, jolla on paska huumori ja paskat jutut... Haluan myös kiittää Jenniä, Miiaa ja Riina-Mariaa (linkit vievät heidän blogeihinsa, suosittelen vilkaisemaan!), koska he neuvoivat kuinka tätä Bloggeria oikein käytetään -olin nimittäin ihan Tauno tän kanssa eilen.
Sitten itse päivän aiheeseen. Olen jo pitkään haaveillut pukeutumistyylini päivittelystä. Olen jotenkin kyllästynyt nykyiseen tyyliini, koska se on yksinkertaisesti tylsä. Lähes kaikki vaatteeni ovat mustia ja suurimmaksi osaksi neuleita. Musta väri tuo myös mukanaan ongelman, johon jokainen tummiin vaatteisiin pukeutuva on joskus törmännyt: koitapa löytää sieltä pimeän kaapin pohjalta juuri se tietty musta paita niiden 154 muun mustan paidan seasta. Et edes tiedä, mistä yks vaatekappale alkaa ja mihin se loppuu. Jokainen rätti vaatis itelleen oman hyllyn, jotta kaapista löytäis yhtään mitään! Keksin ongelmaan ratkaisun: hankin muunvärisiä paitoja. No, tähän mennessä ongelmanratkaisu on käynyt näin: kävelen kauppaan, löydän kivan paidan, ostan sen ja tulen kotiin. Muuten meni ihan hyvin, mutta se paita on edelleenkin musta! Loistavaa ongelmanratkaisua! Nyt mulla on 155 mustaa paitaa!
Tikkurilan värikartta. Ps. Ilme
Tänään päätin ottaa tehtäväkseni hankkia ihan oikeasti
muunvärisiä vaatteita. Raahasin Albertin (avokkini) mukaani kaupungille ja mentiin H&M:ään. Käteeni osui mekko, joka muistutti väritykseltään Tikkurilan värikarttaa. Se oli kuitenkin muuten kiva, joten sovitin sitä. Sovituskoppiin tarttui mukaan myös musta mekko, mustat housut, tummanharmaa tunika (tämähän lähti hyvin...) ja tommone korallilohen (en ikinä oo oppinu noiden tarkkaa värimääritelmää) punanen t-paita. Loppuviimein mukaan tarttui Värikartta, t-paita ja mustat housut. Kyllä mä vielä joku päivä opin!
Kotiin tullessa muhun iski kauhee väsymyslaiskuus ja puolen tunnin kuluttua olisi pitänyt lähteä GoGolle BodyBalanceen. Mainitsinkin aloituspostauksessa, että minulla on vähän asennevammaa liikkumista kohtaan, mutta Balance on ehkä ainut liikuntamuoto ratsastuksen ohella, josta pidän todella paljon. Senkin kanssa keksin kyllä herkästi tekosyitä, miksen juuri tänään jaksa hilautua tunnille. Tänäänkin oli ainakin viisi todella hyvää syytä, miksi jäin kotiin:
Ulkona satoi vettä, joten salille kävely olisi ollut liian vastenmielistä. Sateenvarjo oli liian korkealla hattuhyllyllä ja 450 metriä on koiranilmalla liian pitkä kävelymatka.
Mulla oli nälkä. Tarviiko tätä edes perustella?
Viikon vähimmäistavote (n. 2h) liikunnan suhteen oli jo saavutettu. Albert huomautti, etten ollut liikkunut sitä ennen liki kolmeen viikkoon, koska oltiin Kuopiossa. Tikulla silmään, kun vanhoja muistelee!
Menen huomenaamuna seitsemältä aamulla Balanceen. Paskanmarjat, tätä en uskonut itsekään. Nukun vielä silloin.
Voin liikkua omatoimisesti kotona. Nytkin istun sohvalla, kuten tein myös tunti ja pari tuntia sitten. Istumalihakset kiittää!
Ajattelin seuraavassa postauksessa avata enemmän tuota mun asennevammaa ja kritisoida vähän koululiikuntaa, ettei tämä postaus veny liian pitkäksi ja pääsen joskus saunaankin. Olkaa siis kuulolla - varsinkin te, joilla on samanlaisia fiiliksiä liikunnasta kuin minulla! Palataan!
Halusin perustaa blogin, mutta en tiennyt milloin olisi hyvä aloittaa. Sitten keksin, että korkeakouluhaun tulokset voisivat olla pahan alku ja juuri. No, tulokset tuli ja pääsin Tampereen yliopistoon. Nyt minulla on blogi.
Lyhyt esittely teille, jotka ette tunne minua:
Olen 19-vuotias ja muutin Kuopiosta Tampereelle viime syksynä. En päässyt viime vuonna opiskelemaan, joten tein tein töitä ja pänttäsin pääsykokeisiin. Kannatti päntätä, koska tänään kolahti paksu kirje postilaatikosta.
Asun pahamaineisessa Hervannassa avomieheni ja 11-vuotiaan Dooris-kissani kanssa. Varautukaa siis siihen, että tulen spämmimään tätä blogia myös kissakuvilla (mies ei suostu naamaansa kameran eteen pistämään) ja miljoonalla postauksella viimeistään sitten, kun saadaan Doorikselle kissanpentu kaveriksi.
Harrastuksiini kuuluu pääosin ryhmäliikuntatunneilla käynti. Kuntosalille saatan eksyä joskus ja jouluna. Tuonkin myös esille suhtautumistani liikuntaan, koska minulla on ollut aikaisemmin todella paha asennevamma kaikkea liikkumista kohtaan. Olin koulun liikkatunneilla se, joka käveli ensimmäiseen kahvilaan, kun piti lähteä "lenkille". Lintsasin myös uinnit enkä pelannut lentopalloa. Oikeastaan vihasin - ja vihaan edelleen - kaikki mahdollisia pallopelejä. Kerron kyllä myöhemmin lisää asennevammastani ja toivon sen antavan jotain vertaistukea niille, jotka joutuvat edelleen kitumaan koulun liikuntatunneilla.
Blogista saa ja pitääkin antaa palautetta! Myös toivepostauksia saa esittää ja kertoa, miten mä saan motivoitua itseni lukemaan kirjoja :D Hävettää tunnustaa, etten ole lukenut edes Tuntematonta sotilasta. No, katotaan tulisiko luettua tuon viiden opiskeluvuoden aikana...
.JPG)
.JPG)
