#19 Ei ole ainakaan vapaa-ajan ongelmia

Edellisestä kirjoituskerrasta kerkesi taas vierähtää tovi, mutta aika on ollut vähän kortilla viime aikoina. 35 opintopistettä syksylle, joka tarkoittaa ainakin kuutta tenttiä, kahta ryhmätyötä, esseetä ja vähintään 13 sivusta pienoistutkielmaa. Kaikki kurssit alkoivat viime viikolla ja paluu arkeen oli ehkä pienimuotoinen järkytys. Olin ihan poikki iltaisin enkä kerennyt koko viikolla edes tallille. Opiskelun lisäksi pitäisi ehtiä käymään myös töissä, harrastaa, nähdä kavereita ja ehkä viettää joskus aika myös tuon avopuolisoni kanssa.... Positiivista on se, että oikeastaan kaikki kurssit ovat aika mielenkiintoisia. Harmillista on taas se, että kilpparioireet ovat taas lisäntyneet, mikä väsyttää myös. Onneksi lokakuussa on seuraavat verikokeet ja lääkäriaika. Annostus on edelleen todella pieni, joten tämä oli ihan odotettavissa.

Tämän viikon maanantai alkoi aika räväkästi. Kissa herätti 08:20. Katsoin kelloa ja huomasin, että minulle oli soitettu vartti sitten eräästä peruskoulusta. Soitin takaisin, ja koulun apulaisrehtori pyysi minua sijaiseksi mahdollisimman nopeasti. Lupasin tulla ja tein vauhdilla aamutoimet. Pakkasin aamupalan mukaan, pyöräilin kilsan verran bussipysäkille ja olin bussissa 09:05. Työpaikalla olin 09:20. Kyllä, tunnissa työpaikalle! Olen todella ylpeä itsestäni. Naurattaa vain, että luentoaamuina aamutoimista selviäminen kahteen tuniin tekee toisinaan tiukkaa.

Olin siis peruskoulussa koulunkäyntiavustajan sijaisena maanantain ja tiistain. Maanantaina avustin maahanmuuttajien valmistavaa luokkaa, eli luokan oppilaat eivät osanneet vielä suomea niin hyvin, että olisivat pärjänneet normaaliluokilla. Autoin heitä muun muassa kotitaloustunnilla ja matikassa. Lisäksi harjoittelimme poissaolleen oppilaan kanssa astevaihteluja. Tiistaina olin ykkösluokkalaisten kanssa. Käsityötunnilla leikkasin heille langanpätkiä, seuraavalla tunnilla autoin kirjoittamaan tietokonella sanoja. Olin myös seuraamassa liikuntatuntia ja vahdin heitä ruokalassa. Sen jälkeen olin yhden tunnin kolmosten kanssa, jonka jälkeen menin vielä iltapäiväkerhoon kahdeksi tunniksi paimentamaan lapsia. Kokonaisuudessaan olin siis töissä kahdeksasta neljään.

Totesin työpäiväni aikana, että minusta ei kyllä ole ala-asteen - ainakaan ykkösluokkalaisten - opettajaksi. Lapset ovat aivan liian pieniä ja jotenkin tuo kirjainten tavaaminen yksi kerrallaan ja kengännauhojen sitominen ei vain ole mun juttu. Onhan noin pienissä myös hyvät puolensa: eivät vänkää samalla tavalla vastaan kuin teini-ikäiset, kännyköistä ei tarvitse huomautella ja opiskelumotivaatio on ihan eri luokkaa verrattuna keskivertoon yläasteikäiseen. Silti opetan mieluummin yläasteella. Onkohan minussa jotain masokistin vikaa? :D No, sijaisuuksia teen mielelläni mille tahansa luokka-asteelle, jotta saisin mahdollisimman paljon työkokemusta erilaisista oppilaista ja oppijoista.

Jos joku miettii, kuinka kerkesin tehdä töitä opintojen ohella, niin kyllä: skippasin kahden päivän luennot. Ei siis ole tylsää viikonloppuna, kun normaalien kouluhommien lisäksi pitäisi ottaa myös alkuviikko kiinni....

ps. tarvitsen kirjoitusinspiraatiota. Olisin todella iloinen, jos joku heittäisi minua blogihaasteella tai jollain sen tapaisella :)

#18 Paluu arkeen!

Eiks tää oo ihan ok asu siivota?

Onpahan ollut taas kiireinen viikko. Viime viikon maanantai ja tiistai meni tutoroidessa, sillä sain keväällä kuningasajatuksen lähteä vaihto-opiskelijoiden tutoriksi. En tiiä mistä moinen päähänpisto, koska olin tuolloin todella väsynyt ja tiesin, että tutorointi veisi todella paljon aikaa. Vielä ei ole onneksi kaduttanut yhtään! Tutoroitavani on 21 vuotta täyttävä puolalainen mies, joka opiskelee kotimaassaan suomalais-ugrilaisia kieliä ja kulttuuria.

Maanantai meni juoksevia asioita (vuokrasopimus, yliopistoon ilmottautuminen jne) hoitaessa ja tiistaina kävimme syömässä. Mukana olivat myös tutorparini Pirkko ja hänen tutoroitavansa, joka tulee Ranskasta. Illallisen jälkeen istuimme muutaman tunnin yhdessä kuppilassa ja joimme parit drinkit. Ennen illallista jouduin olemaan pari tuntia töissä enkä olisi kerennyt käydä kotona vaihtamassa vaatteita. Menin siis tälläytyneenä mekossa siivoomaan! Aika epäkäytännöllinen työasu, mutta kyllä sen kanssa pystyi pari tuntia elämään.

Keskiviikkona lähdimme Albertin (avopuolisoni, jos jollekin jäänyt epäselväksi) kanssa Kuopioon. Käytiin vanhempieni mökillä, veneilemässä ja katsomassa Albertin kaverin vauvaa. Minulle reissun kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti ratsastustunti Rauhalahden ratsastuskoululla. Ratsastin siellä kahdeksan vuotta kunnes päätin pitää pidemmän tauon. En ollut käynyt Rauhalahdessa kahteen vuoteen, joten muutama uusi hevonenkin oli tullut. Sainkin mennä "uudemmalla" tulokkaalla, suomenhevosruuna Masilla. Masi oli ihan järkyttävän iso ja pitkäselkäinen hevonen, mikä aiheutti mulle aikamoisen kulttuurishokin. Varsinkin kun yksi valmennushevosistani on pieni ja todella lyhytselkäinen eikä nuo muutkaan ratsastamani hevoset mitään kovin isoja ole... Masi oli kuitenkin koostaan huolimatta oikein kiva ratsastaa ja tunti meni hyvin.

Sunnuntaina palattiin Tampereelle, sillä Albertilla jatkui taas maanantaina työt. Minäkin rupesin henkisesti valmistautumaan lukuvuotta varten, sillä tiistaina jatkuisi taas luennot! Onneksi minulle tuli pehmeä lasku arkeen, sillä ensimmäisellä viikolla minulla oli vain yksi luento tiistaina ja keskiviikkona. Tänään on yliopiston avajaiset ja tarkoitus oli mennä palloilemaan koululle muuten vain. Perjantaisin taas ei kuulu opiskella :D Syksy vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, kurssien aiheina on muun muassa kirjallisuuden teoria, suomen murteet, merkitysoppi ja viron kieli! Pitää vain toivoa, että myös luennoitsijat ovat mukavia, sillä surkea opetus tappaa opiskelumotivaationi aika huolella... Yksi stressitekijä on onneksi poissa päiväjärjestyksestä: minulle myönnettiin kesällä opinto-oikeus opettajan pedagogisiin opintoihin! Läpäisin siis opettajan soveltuvuuskokeen, eli olen tarpeeksi hullu, mutta riittävän järjissäni kyetäkseni opetusalalle. Enää ei ainakaan tarvitse noista soveltuvuuskokeista stressata, sillä opinto-oikeus on todella vaikea saada kovan tason takia. Voitte siis virallisesti kutsua minua nyt opeopiskelijaksi!

 

 Tämän syksyn luennot. Äkkiseltään varmaan näyttää helpolta, mutta ei tuo nyt kovin kevyt ole. Noista tulee yhteensä 35 opintopistettä ja yksi piste vastaa noin 27 työtuntia. Kurssit kestävät noin 16 viikkoa, joten teoriassa minun pitäisi opiskella joka viikko 59 tuntia. Sen lisäksi käyn töissä ja liikun neljä kertaa viikossa. Voitte siis varmasti päätellä, että ainakaan minun kohdalla tuo 27 tunnin sääntö ei ihan päde ja tuskin kovin monella muullakaan opiskelijalla! Vielä ei ole tullut sellaista kurssia vastaan, jossa tuo 1 op = 27 h -sääntö olisi pätenyt.... Jos joku lukijoistani opiskelee yliopistossa, niin kuulisin mielelläni, kuinka lähelle teoreettista työmäärää todellisuus on osunut.

#17 Takaisin satulaan ja salille

Tein uuden vuoden lupauksen viime vuonna. Lupasin, että palaan säännöllisen hevosharrastuksen pariin vuoden 2015 aikana, vaikka laji viekin rahat, järjen ja fyysisen terveyden. Tai no, rahat ja järki saattaa säilyä ainakin siihen asti kunnes ostan joskus itselleni oman hevosen. Toukokuussa laitoin ilmoituksen nettiin ja sainkin valtavan määrän tarjouksia erilaisista hevosista. Päädyin kokeilemaan 18-vuotiasta suomenhevosruunaa ja halusinkin ruveta vuokraamaan sitä.

Tallin omistajan tytär on pitänyt minulle tunteja/valmennuksia - millä nimellä sitä kukin nyt haluaakin kutsua. Kaverin kanssa pohdittiin noiden eroa ja tultiin siihen tulokseen, että valmentautuminen on tavoitteellisempaa kuin tunneilla käynti. Omasta mielestäni valmentaudun, vaikka ei mulla oikeastaan mitään kilpailutavoitteita ole - haluan vain kehittyä mahdollisimman hyväksi ratsastajaksi. Sattuman kautta päädyin vuokraamaan yhtä toistakin hevosta samalta tallilta ja toisinaan menen myös valmentajani hevosilla. Heppa-asiat sainkin siis kerralla oikein hyvälle mallille! Haluan pitää blogini kuitenkin suhteellisen yleistajuisena, joten mitään heppablogia tästä ei ole tulossa. Jos jotain heppajuttuja täällä joskus turisen, niin koitan pitää ne mahdollisimman ymmärrettävinä ja ei-hevosihmisiä kiinnostavina, ellei erikseen toivota jotain syvällisempää postausta! :)

Valmentajani suomenhevosori Eikka ja vinoon mennyt satula :D
© Jenni

Ratsastuksen lisäksi potkin itseni taas salille. Kuntosalilla käynnin suhteen mulla on ollut suuri ongelma ylläpitää motivaatiota. Alkuinnostus on suuri, mutta muutaman viikon päästä saan pakottaa itseni painojen äärelle. En varmasti ole ainut ongelman kanssa painiva, joten motivaatiovinkit ovat erittäin tervetulleita! Aloitin salilla käynnin uudelleen 27. heinäkuuta, edellisen kerran taisin käydä maaliskuussa. Väsymys oli tosin yksi syy, miksen ole salilla käynyt. Fyysiset ponnistelut nimittäin veti kropan niin piippuun, etten urheilun jälkeen enää jaksanut tehdä mitään muuta.

Tein itselleni erillisen motivaatiosuunnitelman kuntosalin suhteen. Ensinäkin mietin, miksi tahdon rääkätä itseäni tuolla ja millaisia tavoitteita minulla on. Sen lisäksi päätin, että otan itsestäni aloitusvaiheessa ja tasasin väliajoin kuvia, joista nään mahdollisen kehittymiseni. Halusin palata salille, koska huomasin tarvitsevani parempaa kuntoa hevosen selässä. Selkäkin on vaivannut ja fysioterapeutti suositteli kuntosalia. Huomasin myös, että kroppani kerää älyttömästi nestettä eikä kaksi kertaa viikossa ratsastaminen riitä ehkäisemään turvotusta. Kaupan päälle saisin aika kivan kropankin, joten enköhän mä perustellut tätä itselleni jo ihan rittävästi! Nyt olen käynyt vajaa neljä viikkoa salilla ja huomasin minimaalisen pieniä eroja, kun vertailin otettuja kuvia. Turvotus on vähän helpottanut, mutta varsinkin noi kuvat motivoivat mua ihan valtavasti! Vähän jännittää, että tuleeko jossain vaiheessa taas sellainen olo, ettei huvita. Nyt on ainakin kivaa, kun näkee konkreettiset muutokset ja joutuu laittamaan lisää painoa tankoon!

Vertailukuvia en halua itsestäni tänne vielä laittaa, kun ne muutokset on tosiaan niin pieniä vielä. Katsotaan muutaman viikon päästä, jos alkaisi olla jo vähän näkyvämpiä tuloksia :) Otan oikein mielelläni vastaan noita motivoitumisvinkkejä pahan päivän varalle!

#16 Kun tunnen taas eläväni

Uskokaa tai älkää, en ole unohtanut tätä blogia. Ensin ei vain ollut fiilistä kirjoittaa. Sen jälkeen tuntui siltä, etten tiennyt mitä kirjoittaa, kun tauko on ollut niin pitkä. En myöskään jaksanut kirjoittaa, koska jo lukiossa alkanut ajoittainen väsymykseni paheni yliopiston alettua ja tilanne eteni jatkuvasti huonompaan suuntaan mitä pidemmälle fuksivuosi eteni.

Kävin YTHS:llä (Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö) ja sanoin että väsyttää - tai siis on väsyttänyt jo pitkään, mutta nyt on oikeasti sellainen olo, ettei jaksa tehdä mitään. En tuntenut itseäni kuitenkaan masentuneeksi, sillä olisin halunnut tehdä vaikka mitä ja muut asiat elämässäni olivat hyvin. En vaan yksinkertaisesti voinut tehdä mitään, koska koko ajan tuntui siltä, kun olisin elänyt jonkun sumuverhon takana. Kroppa väsyi nopeasti ja heti kun istuin alas, nukahdin. Opiskelusta tuli todella vaikeaa, koska kursseilla luettiin paljon ja aina kun istuin sohvalle lukemaan, nukahdin.

Sain lähetteen verikokeisiin, sillä yksi väsymyksen syy voisi olla kilpirauhasen vajaatoiminta. Ravasin verikokeissa tasasin väliajoin (joulu-, maalis- ja huhtikuussa), mutta veriarvoissa ei periaatteessa ollut moittimista. Maaliskuun verikokeiden tuloksissa huomasin itse jotain, mitä tuloksia näyttänyt lääkäri ei aluksi huomannut: kilpirauhaseen liittyvä TSH oli viitearvojen (0.4-4.5) sisällä, mutta noussut varsin radikaalisti edellisestä mittauksesta. Joukuussa TSH oli 1.4, maaliskuussa 4.2. Huomautin tästä lääkärille ja hän määräsi minut uusiin verikokeisiin. Kuukautta myöhemmin TSH oli 2.8.

Tällä kertaa minut laitettiin toiselle lääkärille, ja hän katseli veriarvojani pitkään. Sitten hän totesi, että vaikka nämä nyt on viitearvojen sisällä, niin ei tämä TSH:n vaihtelu ihan normaalia ole. Lisäksi minulla oli pitkä liuta oireita ja äidilläni on myös vajaatoiminta. Lääkäri ehdottikin, että aloitettaisiin koelääkitys hyvin pienellä annostuksella ja katsotaan miten käy.

Olen nyt syönyt kilpirauhaslääkkeitä toukokuusta lähtien ja otsikkoon viitaten: tunnen taas eläväni! Oireet ovat lieventyneet huomattavasti ja erityisesti väsymyksen kanssa ei ole ollut enää ongelmia. Ette uskokaan miten upea tunne on, kun pitkästä aikaa elämää voi suunnitella sen mukaan, miten mulla riittää aika tähän kaikkeen eikä niin, että miten mä jaksan tehdä tän kaiken! Lähipiirinikin on sanonut, että olen nykyään paljon pirteämpi. Toki vähän jännittää kun luennot alkavat taas, että riittääkö puhti... Tuntuu nimittäin oudolta ajatukselta, että kahden luennon jälkeen jaksaisi vielä tehdä jotain! Kävin verikokeissa pari viikkoa sitten ja TSH oli 2.1, eli aavistuksen laskenut.

Tilannettani seuraillaan vielä, seuraavat verikokeet on lokakuussa (ja mä alan tuntea itseni jo neulatyynyksi). Lääkäri haluaa katsoa, kuinka luennot ja alkava syksy vaikuttaa olotilaani. Jos olo huononee tai arvot sahaavat, otetaan varmaan lisää kokeita tai nostetaan lääkitystä. Toistaiseksi on tuntunut hyvältä ja blogini yksi tehtävä onkin nyt toimia päiväkirjana mulle siitä, millaiseksi olen oloni tuntenut. Ei, tästä ei ole tulossa mikään sairauskertomusblogi, vaan edelleen kirjoittelen myös yleisestä elämänmenostani.

Jos tätä blogia lukee joku, joka on samanlaisessa tilanteessa kun minä olin about puoli vuotta sitten: mene lääkäriin, vaadi verikokeita ja vaikka arvot olisivat normaalit, pyydä uudet kokeet parin kuukauden päähän, koska tuota arvojen sahailua ei voi muuten huomata. Siitä on keskusteltu viime aikoina paljon, että pitäisikö koelääkitystä määrätä viiterajojen ollessa normaalit - tähän en ota kantaa. Mulla lääkkeet helpotti oloa, mutta ymmärrän myös sen näkökulman, että lääkitys voidaan aloittaa liian hepposin perustein. Toivoisin silti, että lääkärit arvioisivat potilasta kokonaisuutena ja miettisivät tilanteen tapauskohtaisesti.

Kuvan orava ei liity kilpirauhasongelmiini mitenkään. Laitoin sen nyt vaan tähän,
koska teksti ois näyttänyt tylsältä ilman kuvia.
© minä!