#15 Välivuosi lukion jälkeen

Viimeinen "lomaviikko". Toisin sanoen viimeinen viikko välivuottani on juuri menossa. Lauantaina meillä on ensimmäinen tutortapaaminen, ensi viikolla kaikkee fuksijuttuja ja 1. syyskuuta alkaa ensimmäinen kurssi. Vuosi meni käsittämättömän nopeasti ja olkoon tämä samalla rohkaisupostaus niille, jotka eivät päässeet tänä vuonna mihinkään opiskelemaan ja miettivät, että mitähän hittoo tässä nyt sitten tekisi. Muistan niin elävästi sen fiiliksen, kun kuulin jääneeni suomen kielessä varasijalle 42. Minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä tuolta asti sisälle. Olin niin varma, että olisin päässyt. Olin jo suunnitellut muuttavani Tampereelle ja viettäväni kivan fuksivuoden. Ei, epäonnistuin.

Jouduin keksimään itselleni B-suunnitelman. Halusin joka tapauksessa muuttaa Tampereelle Albertin mukana, koska olimme jo aikaisemmin olleet yhdeksän kuukautta kaukosuhteessa eikä se sopinut mulle yhtään! Ongelmana oli vain se, ettei minulla ollut hajuakaan työpaikasta, en halunnut opiskella mitään "turhaa" emmekä vielä tuolloin aatelleet muuttaa yhteen. Minulla ei siis myöskään ollut asuntoa. Loistavat lähtökohdat ja ymmärrettävästi tuo aiheutti vähän vastustusta vanhempieni suunnalta...

Päätimme kuitenkin muuttaa yhteen. Albert oli asunut jo muutaman vuoden Tampereella ja hänellä oli opiskelupaikka. Asunnon saanti oli tämän vuoksi helppoa ja ajattelin, että myös työpaikan etsiminen helpottuisi, kun olisin samassa kaupungissa työnantajien kanssa. Ei nimittäin ollut erityisen kätevää hakea Kuopiosta käsin töitä ja yrittää olla Tampereella työhaastattelussa. Saimmekin asuntotarjouksen jo viikko hakemuksen laiton jälkeen, joten minulla oli onneksi edes yksi ongelma vähemmän. Lähdin jo syyskuussa Albertin matkaan vain tärkeimmät tavarani mukana. Asuimme vajaa kuukauden hänen yksiössään, joten en tosiaankaan voinut ottaa kuin kaikkein tärkeimmät tavarani ja vaatteeni mukaan ja tuoda loput sitten virallisen muuton mukana.

Minulla oli vähän säästöjä kesätyöpaikastani, jonka vuoksi ei onneksi ollut ihan kauhea hätä saada töitä.Työn suhteen tosin kävi aivan uskomaton tuuri! Laitoin eräälle yritykselle sähköpostia, joka meni suurin piirtein näin: "Hei! Olen muuttamassa Tampereelle ja etsin itselleni osa- tai kokoaikatyötä n. 25-37,5 tuntia viikossa. Löytyisikö teiltä jotain? Minulla on x kuukautta kokemusta alalta. Laitan liitteenä CV:ni, jossa lisätietoa minusta." Sähköpostin lähettämisestä kului vajaa pari tuntia, kun firmasta soitti joku ja kutsui työhaastatteluun. Kävin paikalla vähän juttelemassa niitä näitä. Haastattelusta kului taas vain muutama tunti, kun tuleva esimieheni jo soitti ja pyysi tulla allekirjoittamaan työsopimusta.

Työsuhteessa oli neljän kuukauden koeaika, jonka jälkeen siitä olisi tullut vakituinen työ. Kuvittelin, että tässähän tää vuosi nyt menee kätevästi: teen töitä vuoden verran ja sitten pääsen yliopistoon! Niin luulin. Tammikuussa kaksi viikkoa ennen koeajan päättymistä esimies purki työsopimukseni koeaikaan vedoten. En ala tässä syitä avamaan sen enempää, mutta voitte uskoa, että olin pettynyt! Olin taas ihan lähtöruudussa: asunto löytyi, mutta ei töitä. Mahdolliseen koulunalkuunkin oli vielä todella pitkä aika.

Potkujen jälkeen työhakemusten kirjoittelusta tuli kokopäivätyöni. Laitoin hakemusta hakemuksen perään. Hain jopa puhelinmyyntiin, koska työttömänä olo oli niin turhauttavaa! Sainkin kahteen telemyyntifirmaan haastattelukutsun ja sain paikan. Olin hyvin skeptinen myyntitaitojani kohtaan, mutta asiakkaille soittelu olikin loppuviimein ihan mukavaa. Minulle jopa sanottiin puhelimessa monta kertaa, että olin todella mukava puhelinmyyjäksi :D Ihan rehellisesti sanottuna viihdyin työssäni, mutta sain myytyä tuotteita todella huonosti. Tämän vuoksi sain kolmen viikon työsuhteen jälkeen taas potkut. Hienoa, elettiinhän tässä jo jopa maaliskuuta, joten enää puoli vuotta mahdollisen koulun alkuun.

Nää oli iha hirveetä luettavaa!

Ilmottauduin työttömäks työnhakijaks ja etsin (aavistuksen turhautuneena) töitä. Aluksi työttömänä olo oli ihan tappavan tylsää. Sit tajusin, et mähän voisin lukea nyt pääsykokeisiin vähän useamminkin kuin kaks tuntia viikossa. Työpäivän jälkeen lukemiset nimittäin jäi todella vähiin. Luinkin sitten melko täyspäiväsesti maaliskuusta toukokuuhun kirjallisuustieteen materiaaleja ja sillon tällöin vilkuilin myös suomen kielen kirjoja. Toukokuussa sain myös miellyttävän työtarjouksen: kaks tuntia viikossa toimistosiivousta niin kuin omaan aikatauluun sopii! Otin paikan vastaan ja tein lukemisen ohella tuota siivouskohdetta.

Pääsykokeet tuli ja meni. Noin viikkoa ennen tulosten julkistamista mulle iski kauhee stressi mun tulevaisuudesta. Entä jos en taaskaan pääse mihinkään? Hain B-vaihtoehtona röntgenhoitajaks ja C-vaihtoehto ois ollu varmaan joku oppisopimuskoulutus. Siinä vaiheessa ku sain kuulla, etten päässyt röntgenhoitajaks, olin todella stressaantunut. Yliopiston tuloksia piti odottaa vielä kaksi päivää. Vihdoin koitti 1. heinäkuuta ja kello oli 23:59. Minuutin kuluttua tulee tulokset yliopistohaku.fi'hin. Avaan sivun, sydän hakkaa täysillä ja katon ensin suomen kielen: varalla. Voi perse, koe meni musta todella hyvin. Kirjallisuustiede: hyväksytty.

Olin seota kun näin tuon tuloksen! Pääsykoe oli mun mielestä tosi vaikee enkä oo eläessäni jauhanu nii epämäärästä paskaa kuin tuon pääsykokeen runoanalyysissa jauhoin. En kerta kaikkiaan tajunnut, mikä runon sanoma oli, joten keksin sen sitten päästäni :) Seuraavana aamuna soitin vielä yliopistolle ja kävi ilmi, että olin suomen kielessä varasijalla 52. Otin siis suosiolla kirjallisuustieteen paikan vastaan ja odottelin innolla postin kirjettä.

Mitä sitten opin välivuodesta ja mitä neuvoja antaisin muille? Ensinäkin, opin tekemään kotitöitä. Kun muutimme Albertin kanssa yhteen, olin todella laiska tekemään yhtään mitään. Nyt hommat menee aika tasan - ainakin mun mielestä. Sen lisäksi opin asioimaan muun muassa kelassa, työkkärissä, aluehallintovirastossa, pankissa, vakuutusyhtiöissä ja ylipäätänsä hoitamaan omat asiani. En tiedä, oisinko oppinut noita asioita läheskään niin hyvin, jos ohessa olisi pitänyt myös käydä luennoilla, bilettää, lukea tentteihin ja ommella haalarimerkkejä. Opiskelumotivaationikin (jota ei kakkosen kevään jälkeen näkynyt) on nyt aivan eri luokkaa kuin abivuoden jälkeen.

Sinä, jolla on edessäsi välivuosi. Mieti, mikä olisi kivaa. Minä lähdin ilman järkevää suunnitelmaa 300 kilometrin päähän kaupunkiin, josta tunsin vain poikaystäväni. Jos mielesi tekee lähteä vaikka ulkomaille, tee se. Myöhemmin sinne ei välttämättä ole enää niin helppoa lähteä. Jos mietit, uskallatko muuttaa toiseen kaupunkiin työn, miehen tai minkä tahansa perässä, niin muuta. Takaisin pääsee aina, jos ei tunnukaan hyvältä. Jos haluat tehdä hulluna töitä ja säästää seuraavaa vuotta varten, hae töitä myös työpaikkailmoitusten ulkopuolelta: soita, lähetä sähköpostia tai käy paikanpäällä toimittamassa CV työpaikan esimiehelle. Sinulla on nyt vuosi aikaa. Mieti, mitä kaikkea jännää ehdit siinä ajassa tekemään!

#14 Termiitinkesyttäjä

Zeldapäivittelyä taas. Viimeiset neljä päivää on mennyt varsin tehokkaasti tuon riiviön kanssa. Viikonloppuna suoritettiin tehokoulutus hiekkikselle: kannoimme Zeldan noin kolmen tunnin välein hiekkalaatikolleen siinä toivossa, että pentu alkais tajuamaan, mihin tarpeet kuuluisi tehdä. En tiiä mitä tuo kissa kuvitteli, mutta se jäi useaan otteeseen nukkumaan hiekalle, joten jouduttiin myös kantamaan katti pihalle lootastaan. Tehotreenistä oli ilmeisesti hyötyä, koska tänään kersa on mennyt ihan itse hiekalle eikä oo myöskään tarvinnut onkia nukkuvaa kissaa hiekkiksestä...

Tiesin kyllä, että kissanpentu vie aikaa, mutta en ois arvannut että ihan näin paljon! Onneks olemme Albertin kanssa lomalla, joten ehdimme keskittymään Zeldaan täyspäiväsesti. Tosin, tuo hiekkiskouluttaminen toi huomattavasti enemmän ylimääräistä työtä ja sen poisjäätyä tänään on ollut suorastaan toimeeton olo... No ei sentään, tätäkin kirjoittaessa Zelda kerkes jo kipata yhden kukkaruukun nurin ja pääsin siivoamaan...

Tää on kyllä ihan käsittämätön termiitti! Juuri kun olen kieltänyt sitä roikkumasta keittiön pyyhkeessä, pentu juoksee järsimään kukkia. No, onpahan saatu myös opetettua tuolle ei-sanan merkitys... Hyväksi havaittu keino on ollut ärähtää terävä "ei!" ja antaa samalla suihkepullosta vettä niskaan. Tällöin kissa oppii yhdistämään vesisuihkun tuohon sanaan (tai äänensävyyn) ja tietää, että jos ei-toivottu toiminta ei lopu, silloin kastuu.

Tänään kävimme myös eläinlääkärin tarkastuksessa ja otimme samalla rokotuksen. Eläinlääkäri otti Zeldalta näytteen korvasta ja varmisti korvapunkkitartunnan. Kerroin ostaneeni apteekista lääkkeen korville, mihin lääkäri totes, ettei lääke aina tuhoa kaikkia punkkeja ja aiheuttaa kirvelyä kissan korvissa. Joo, tuli huomattua. Heti kun tipat sai laitettua korviin, alkoi ihan hirvee pään ravistelu ja korvien raapiminen. Eläinlääkäri laittoi Zeldalle niskaan toista lääkettä, joka on kertaluontonen (toi käsikauppalääke ois ollu viikon mittanen kuuri) ja lykkäs meille vielä toisen purkin kouraan ja käski lääkitä myös Dooriksen. Muuten kissa sai terveen paperit (pohtimaani virtsanäytettäkään ei tarvinnut ottaa) ja kävimme myöhemmin vähän ulkoilemassa valjaissa. Pikkusta jänskätti uus ympäristö aika paljon ja kun istuin nurmikolla, pentu kiipes mun syliin turvaan.

Dooriksella ja Zeldalla on muuten mennyt todella hyvin! Eilen illalla olimme juuri menossa nukkumaan, kun kuuntelin, että Dooris juoksentelee ympäriinsä. Vilkaisimme olkkariin ja siellähän nämä jahtas toisiaan. Tänään kans sama homma alkuillasta: Zelda juos häntä pulloharjana kohti Doorista ja ampas täysillä karkuun. Dooris juos perään ja osat vaihtuivat. Malttoivatpa nuo myös nukkuakin hetken aikaa samassa pedissä, joka oli todella suuri yllätys. Dooris asui kuitenkin melkein seitsemän vuotta toisen kissan kanssa vanhempieni luona eivätkä nuo koskaan nukkuneet lähekkäin. On ollut todella suuri ilo huomata, että myös Dooris alkaa hyväksyä uuden perheenjäsenemme.

Lopuksi vähän kuvia. Ulkoilukuvat otti Albert.

#13 Perheenlisäystä

Veneilemässä Kallaveellä :)

Huh, vihdoinkin ehdin kirjottamaan! Kuopiossa olin iltasin ihan poikki, sillä ravattiin aamusta alkaen kavereilla, mökillä, veneilemässä, keskustassa ja minne nyt vaan ikinä satuttiin ehtimään. Keskiviikkona mun porukat koppas meidät kyytiin ja lähdettiin ajamaan takaisin kohti Tamperetta. Alunperin meidän piti mennä junalla takas, mutta sainkin vasta Kuopiossa kuulla, että vanhempani ovat lähdössä risteilylle Turusta Tukholmaan. Iskä oli kattonu junalippujen hintoja ja kahdelta aikuiselta menopaluu Kuopiosta Turkuun ois maksanu 300 euroo. Auton kanssa ongelmana ois ollu pysäköinti Turun satamaan, joten päätettiin sit tehä niin, että porukat heitti meidät Tampereelle, jätti auton kaverini parkkipaikalle ja jatkoivat Tampereelta Turkuun junalla. Saatiin sit autokin päiväks käyttöön.

Ihmettelettekö otsikkoa? Saatoin jossain postauksessa mainitakin, että ollaan ottamassa toista kissaa Doorikselle kaveriksi. Meidän piti hakea alunperin vasta 17.8 kissanpentu Kaarinasta, mutta logistisista syistä sovittiin poikkeuksellisesti, et haetaan se jo vähän etuajassa mun porukoiden autolla. 7. elokuuta perheeseemme sitten tuli yksi nelijalkainen lisää. Ristimme sen Albertin kanssa Zeldaksi. Automatka Kaarinasta sujui pennun kanssa hyvin. Ensimmäiset 20 minuuttia kissa huus peloissaan ja koitti päästä pois kantolaukustaan. Sen jälkeen se rauhottui ja loppumatka sujui hyvin.

Kotiin päästyämme alkoi jännittävin osuus. Normaalisti Dooris ei erityisemmin tykkää muista kissoista, vaan sillä menee noin viikko ennen kuin se pystyy päästämään ketään lähelleen. Mä hermoilin etukäteen tosi paljon, et mitähän siitä oikein tulee, kun 11-vuotiaalle käppänälle otetaan tommonen kakara kaveriks. No, saavuttiin eteiseen ja laskettiin Zeldan koppa maahan. Dooris huomas heti toisen kissan ja meni nuuhkimaan sitä kopan läpi. Vapautettiin Zelda ja Dooris meni haistelemaan tarkemmin pentua. Ensin se vähän muris tuolle ja meni pois, mutta päivän mittaan kävi vähä väliä ihmettelemässä uutta tulokasta. Olin todella yllättynyt, koska normaalisti jos meillä käy vieraita kissoja, Dooris sähisee ja murisee taukoomatta ekan päivän eikä voi olla edes samassa huoneessa tunkeilijan kanssa. Välillä nuo nukkuukin aika lähekkäin eikä Dooris oo ees menettänyt (kovin pahasti) hermojaan, vaikka Zelda pyydystää toisinaan Dooriksen häntää.

Zelda on luonteeltaan todella sosiaalinen ihmisiä kohtaan. Dooris luikkii aina piiloon ovikellon soidessa, mutta Zelda vastaanotti meidän kaverit innoissaan. Pentu haluaa olla siellä missä muutkin ja varsinkin ekana päivänä se seuras ihan joka paikkaan meitä tai jos Dooris kipitti jonnekin, niin Zelda lähti perään... Tuo termiitti on kans ihan hemmetin utelias eikä oikein tajua pelätä mitään! Muun muassa ekana iltana huomattiin, et se pystyy kiipeemään parvekkeen betoniseinää pitkin... Muutenkin toi on ihan käsittämättömän vikkelä ja sinkoilee päättömästi ympäriinsä. Välillä tuntuu, että tässä kämpässä on kolme Zeldaa, ei toi yks vaan voi ehtiä niin nopeesti joka paikkaan...

Täysin ongelmitta ei toki pennun kanssa olla selvitty. Jo ensimmäisenä iltana huomasin kissalla korvapunkin ja toisena iltana alko hiekkisongelmat. Periaatteessa tuo on sisäsiisti, mutta leikin keskellä tai unenpöpperössä hiekkiksen paikka meinaa unohtua tai sitten kissa tajuaa hätänsä liian myöhään. Tuo on nyt kahdesti pissinyt väärään paikkaan ja aluks epäiltiin jotain virtsatieinfektiota, kun tuohon liitty myös levottomuutta hiekkiksellä. Ensimmäisenä ratkasuna kokeilin vaihtaa kuiviketta, koska Zeldalla oli kasvattikodissaan käytössä pelletti, kun meillä on taas tommonen savipohjanen, paakkuuntuva kissanhiekka. Silloin Zelda lopetti kokonaan oman hiekkiksensä käytön ja rupes käyttää Dooriksen hiekkistä.

Lauantaina soitin jo eläinlääkärille ja kysyin, oisko tuolta kannattanut ottaa virtsanäyte tulehduksen varalta. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että jos pentu syö, juo ja pystyy pissimään, niin ei ainakaan päivystykseen tarvitse tulla. Samalla sain neuvoja yhdeltä tutultani, joka oli sitä mieltä, ettei Zelda vaan vielä ole täysin sisäsiisti ja uusi koti stressaa sitä. Hän kertoi, miten kissanpentu opetetaan käyttämään hiekkistä ja hänen ohjeillaan saatiinkin homma toimimaan :) Jo lauantai-iltana levottomuus hiekalla meni ohi eikä tuo ole enää pissinyt vääriin paikkoihin. Ensi viikolla viemme pennun vielä rokotettavaksi ja aion kyllä samalla vielä keskustella eläinlääkärin kanssa, olisiko aihetta ottaa virtsanäyte varmuuden vuoksi. Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että hiekkisongelman voi laittaa ihan vaan stressin piikkiin.

Katsotaan nyt mihinkä suuntaan mennään tuon termiitin kanssa :D Tulen kirjoittamaan tämänkin nelijalkaisen elämästä vielä. Tässä vähän kuvia.

Matkalla kotiin

Zelda 1,1 kg, Dooris 5,3 kg :D

Siinä on tavallinen tietokoneen näppis ja Zelda. Hahmotatte vähän ton kokoa :D

Toisena päivänä pysty hetken aikaa olemaan näinkin lähekkäin!

#12 Hengissä ollaan (blogihiljaisuus)

Pahoittelen päivittelytauosta, mutta olen ollut nyt Kuopiossa ja aikataulu on ollut todella kiireinen. Oon nähnyt kavereita, käynyt veneilemässä ja olo on kuin käkikellolla jatkuvasta ravaamisesta. Palaan keskiviikkona Tampereelle, joten silloin saatte vähän pidempää postausta :) Tämä nyt vain tiedoksi, etten ole kuollut/joutunut kaapatuksi :D

#11 Ei(kö muka) saa valittaa!

Viime päivinä olen saanut lukea niin Facebookista, netin keskustelupalstoilta kuin iltapäivälehdistäkin, ettei helteistä saa valittaa. Suomessa on 20 hellepäivää ja loput 345 päivää on paskaa. Vettä, räntää, pimeää, loskaa, pakkasta, kylmää ja lumentulo ei lopu koskaan. Jos valitat helteestä, olet joko lihava tai vanhus. Nyt nautit niistä lämpimistä keleistä, koska kohta on taas syys-, talvi- ja kevätmasennus!

Tuo on oikeesti aika huvittavaa, millasen sontamyrskyn siitä saa aikaseks, jos erehtyy valittamaan helteistä ihmiselle, joka vihaa kaikkea muita vuodenaikoja paitsi kesää. Anteeks nyt vaan, mutta kyllä mulla alkaa jo vähän huumori loppua, kun sisälämpötila on ollut jo reilu viikon ajan +31. Ilmastointilaite ois toki vaihtoehto, mutta a) se maksaa paljon b) poistoputken asentaminen kämpästä pihalle tuo omat haasteensa ja c) sillä samalla sekunnilla, kun vehje on asennettu paikalleen, helteet kuitenkin loppuis. Voi kyllä olla, että ens vuonna ostetaan tommonen laite jo heti alkukesästä. Onpahan varmistettu, ettei tuu yhtäkään hellepäivää, ettei laite nyt vaan vahingossakaan päädy käyttöön.

Se, että ulkona on -30, on toki myös ihan syvältä, mutta se ei onneks jäähdytä tätä kämppää samoihin lukemiin! Sitä paitsi, jos sisällä on kylmä, vaatetta voi kyllä lisätä, mutta kuumissa olosuhteissa viilentäytyminen on varsin hankalaa. Onneksi täällä ei makseta vedestä käytön mukaan, joten voin hyvällä omatunnolla (pahoittelen ilmastonmuutoksen edistämistä pingviinit!) käydä jääkylmässä suihkussa useita kertoja päivässä. Kummasti nousee myös arvostus omaa saunaa kohtaan, kun odottelee pakkasessa ensin 10 minuuttia myöhässä olevaa bussia ja sitten tarpoo reilu metrisessä hangessa väsyneenä, jäässä ja mielellään vielä nälkäsenäkin, että varmasti on päivä pilalla. Sillä sekunnilla kaikki murheet kuitenkin unohtuvat, kun pääsee lämpimään saunaan tai edes kuumaan suihkuun!

Minä joskus 100 vuotta sitten ratsastamassa.
Kattokaa nyt, siellä on lunta!
© John Shakespeare

Toisaalta, on hyvin typerää valittaa asioista – kuten säästä –, joille ei voi tehdä itse mitään. Vielä typerämpää on valittaa asioista joille voi tehdä jotain! Siispä, koska olen pihi enkä osaa jaksa asentaa poistoputkea, voin ostaa tuulettimen! Halpa ja helppo ratkaisu! No, idea oli hyvä, mutta en vissiin ollut ainut, joka tuon keksi. Katsottiin eka Prisman valikoima: loppuunmyyty. Albert soitti asiakaspalveluun ja kysyi tuulettimien tilanteen: "Kaikki loppu. Tilattu on uusia, mutta ei mitään tietoo, milloin tulee lisää." Just joo, sama viesti myös Tokmannilta. Kaveri oli kysellyt myös Gigantista, Citymarketista ja vissii vielä jostain muualtakin, mutta kaikki tarjos tuulettimien sijaan eioota. Pitäkää eioonne, ei se viilennä kuitenkaan!

Onneksi ratkaisu lopulta löytyi. Tai oikeastaan ratkaisu, eli tuuletin löysi minut. Naapurimme on koko kesän poissa ja sovittiin, että saadaan lainata heidän sähkögrilliään. Kävimme eilen hakemassa grillin lainaan ja huomasin pöydällä tuulettimen. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja laite melkein heittäytyi jalkoihini anellen, että ottaisimme hänet mukaamme, kun kotona oli kuulema niin yksinäistä isäntäväen ollessa poissa. Laitoin myöhemmin viestiä naapurille, että saataisko ottaa tuuletin meille täyshoitoon. "Joo ottakaa vaan, jos ette riko sitä." Joo ei rikota, jos hoitaa hommansa kunnolla. Nyt minulla on tuuletin ja niskajumi. Elämä hymyilee taas.

#10 Kissaakin kiinnostaa

Jäätävien helteiden (höhö, olipas ovela sanavalinta) takia aivoni ovat sulamispisteessä enkä jaksa kirjoittaa mitään luovaa. Ulkona on +30, sisällä +31. En tiedä miten päin tässä nyt olisi, kun en meidän pakastimeenkaan vilvoittelemaan mahdu. Järvenkin lämpötila on +25, joten ei sekään nyt ihan tehokkain viilennyskeino ole. Tässä onkin sitten 10 aivan randomfaktaa itsestäni, jotka eivät liity mitenkään mihinkään ja jotkut asiat oisin voinut jättää jopa kertomattakin, että uskottavuuteni säilyisi. No jaa, eiköhän ne mun uskottavuuden rippeet mennyt samalla, kun menin tuonne Instagrammiin liittymään (linkki vie edelliseen postaukseeni, ei itse Paholaisen nettisivuille).

1. Minulle selvisi vasta lukiossa, että sanaa Sverige (=Ruotsi) ei kirjoitetakaan "Svergie". En vieläkään kyllä ole täysin suostunut uskomaan tuota, mutta enemmän ihmettelen, miksi edes kukaan opettaja ei vaivautunut minulle asiaa korjaamaan, vaikka joka ikiseen ruotsinkokeeseen ja vihkooni tuon sanan kirjotin. Tai sitten se korjattiinkin, mutta enpä tainnut koskaan katsoa virheitäni läpi.

2. Sekin selvisi mulle vasta lukiossa, ettei bordelli tarkoitakaan kokolattiamattoa. Ihmettelin vaan aina suuresti, kun kuulin keskusteluja siitä, pitäisikö bordellit laillistaa (wtf, niitähän on joka paikassa?!) ja ennen kaikkea häpeän suuresti sitä, jos olen joskus todennut ääneen, että haluan olohuoneeseeni punaisen bordellin!

3. En tunnista tuota vasemmanpuoleista lintulajia. Tai siis kait se joku pullasorsa on, mutta mun silmään toi näyttää joltai Fukusiman luomalta mutaatiolta, jolla on sinisorsauroksen pää ja naaraan kroppa. Jos joku biologi tämän tunnistaa, niin valaiskoon myös minua.

4. Haluan äidinkielen opettajaksi enkä pidä lukemisesta. Tämän kyllä mainitsin jo aiemminkin, mutta nyt korostan tätä. Kielioppi on kivaa, tekstitaidon ja esseiden kirjottaminen on kivaa ja jopa kirjallisuushistoria ja erilaiset teoriat ovat kivoja, mutta romaanien lukeminen ei oikein nappaa. En vain saa aloitettua lukemista, vaan keksin aina jotain hyödyllisempää tekemistä. Onnea valitsemalleni tielle, sillä aloitan syksyllä yliopistossa kirjallisuustiede pääaineenani ja siellä luetaan yhden perioidin (n. 7-9 viikkoa) aikana parhaillaan 12 romaania. Väitän, etten lukenut koko lukioni aikana noin montaa kirjaa.

5. Hain myös lukemaan suomen kieltä, joka oikeesti kiinnostaa mua. Hain viimekin vuonna, jolloin jäin varasijalle 42. Tänä vuonna luulin osaavanikin jotain, mutta jäin varasijalle 52. Kokeeni tarkastama professori suositteli, että hakisin myös kirjallisuustieteisiin, koska mulla meni semmoset tehtävät hirveen hyvin, joita ois arvostettu enemmän kirjallisuustieteen puolella. Ajattelin ensin, että ei oo mun juttu, en tykkää lukemisesta, mutta koe menikin varsin hyvin ja pääsin sisälle. Näköjään olikin mun juttu!

6. Mulla on hemmetin älykäs kissa! Ainakin tän videon perusteella. Älykäs se on myös sen takia, ettei suostu tassua antamaan, ellei mulla ole lahjuksia sille. Lihavakin se on, myönnetään.

 

7. Ajattelin ennen, että pääskyset on hirveen kivoja lintuja. Nättejä ja leikkisiä ja kaverilla on kaunis tatuointikin pääskysestä. No, nyt kun asun neljännessä kerroksessa ja viihdyn paljon parvekkeella, karu todellisuus sylkäisi kasvoilleni ja totesin, että NOIHIN MENEE HERMO. Tässä on pörrännyt n. 30-50 pääskysen parvi joka hemmetin ilta ja voin kertoo, että noista lähtee ääntä! Jos parvekkeella puhuu normaalilla äänellä, nii välillä ei ihan oikeesti kuule, mitä toinen sanoo, ku noi kiljuu tuossa parvekkeen ympärillä. Edes kissa ei jaksa kiinnostua noista, joten kai sitäki sitten ärsyttää tuo huuto. Tai masentaa, ku ei saa paistia itselleen.

8. Olin penkkareissa herne. Äiti löys tuon asun ihan sattumalta netistä ja musta tää vaa oli ihan huikee :D Ostin pussillisen pakasteherneitä ja heittelin niitä ympäriinsä (pahoitteluni siivoojille, tajusin vasta myöhemmin, että noita ois saanu myös kuivattuna...) Kampanjoin myös herneiden oikeuksien puolesta ("Hernekeitto on murha!").

9. Olen todella nirso. En syö kalaa (en missään muodossa, eli ei tarvise tarjota kalapuikkoja, lohta eikä muikkuja), pinaattikeittoa, pekonia, kanamunaa (en keitettynä enkä paistettuna), makkaraa, lanttua, rapuja, piimää, oliiveja enkä sieniä. Juustoa ja kanaakaan en kovin mielelläni syö. Siinäpä varmaan ne tärkeimmät.

10. En erityisemmin pidä liikunnasta, mutta hevosurheilun ohella yksi laji on viennyt sydämeni täysin! LesMills-konseptin BodyBalance nimittäin! Kaikki, jotka käytte salilla ja teillä on tarjolla Balance ryhmäliikunnassa, suosittelen ehdottomasti käymään! Erityisesti nykyinen ohjelma on ehkä paras, missä tähän mennessä olen käynyt. Laji on sekoitus joogaa, pilatesta ja taichita. Se kehittää syviä lihaksia, ryhtiä ja liikkuvuutta. Mulla ei aikasemmin riittänyt liikkuvuustestien tulos edes neloseen, mutta nyt on ollut ihan hullua huomata, miten mun liikkuvuus on parantunut lähes joka kerta, kun olen noilla tunneilla käynyt. Alla lyhyt esittelypätkä.

Onko jotain muuta, mitä haluaisitte tietää minusta? Teen mielelläni erillisen kysymyspostauksenkin, jos kysymyksiä sattuu tulemaan useampikin. Myös postausehdotuksia otetaan vastaan!

#9 Uusavuton Instagrammissa

Nyt se meni. Instagram-neitsyys nimittäin. Koska kaikki muutkin on siellä, niin pitihän minunkin päästä sinne. Saanpahan hyvän (teko)syyn postailla turhanpäiväsiä kuvia ja raiskata hashtageja.
Huomasin olevani ihan uusavuton tuon sovelluksen kanssa. Rupesin seuraamaan kaveriani, jolla on yksityinen profiili. Seurauspyyntöni jäi odottamaan hyväksymistä, kaverini hyväksyi ja olin että jee. Avasin seuraamani-listan ja painoin jotain nappia kaverin kohdalla. Sain ilmoituksen, etten seuraa enää kaveriani. #Perkele.

Lisäsin ensimmäisen kuvan. Kirjoitin kuvatekstin, mutta mihinkäs hittoon minä ne #hashtagit tungen? Kuuluko ne vain kirjottaa tohon kuvan perään vai klikkailla jostain erikseen? No, en löytänyt mitään "Lisää tästä turhia hashtageja" -nappia, joten kaitpa ne sitten kuuluu vain lykätä tuohon perään. Saapahan joku hyvät naurut, jos olen taas töhöillyt jotain. No, nyt kun luulen tietäväni, mihin ne hashtagit kuuluu laittaa, niin mitäs tageja tähän nyt piti laittaa? Keksin vain neljä. Tunsin epäonnistuneeni. Peräänhän olisi voinut vielä laittaa ainakin nämä: #risuaita, #pentik, #sohvatyyny, #sohva, #kissa, #makaa, #katollaan, #toinenrisuaita, #pompula, #turhatag, #Dooris, #iskä, #anto #kissalle #nimen, #joko, #nämä, #alkais, #riittää

Nyt kai pitäisi olla kauheen älykäs, moderni ja verkostoitunut olo. Vielä mitä! Tunnen itseni auttamattoman tyhmäksi, joka menetti viimeisetkin yksityisyyden rippeet Facebookille. Olen nyt sosiaalisen median orja, älykkyysosamääräni laski puoleen ja ystäväni eivät ole enää ystäviä, vaan seuraajia. Toivottavasti saan yliopistosta paljon uusia seuraajia! En ole vielä päättänyt, pidänkö synttärini Tampereella vai Kuopiossa. Riippuu kummassa kaupungissa minulla on sinä hetkenä enemmän seuraajia. Kenelle kaikille ostan seuraajanpäivälahjan 14. helmikuuta? Auta armias, onneksi on vielä Twitter ja Tumblr, joihin en ole rekisteriöitynyt ENKÄ myöskään rekisteröidy.

© WeKnowMemes

Ps. Saa seurata. Löydätte minut nimimerkillä turkoosi_banaani.