#17 Takaisin satulaan ja salille

Tein uuden vuoden lupauksen viime vuonna. Lupasin, että palaan säännöllisen hevosharrastuksen pariin vuoden 2015 aikana, vaikka laji viekin rahat, järjen ja fyysisen terveyden. Tai no, rahat ja järki saattaa säilyä ainakin siihen asti kunnes ostan joskus itselleni oman hevosen. Toukokuussa laitoin ilmoituksen nettiin ja sainkin valtavan määrän tarjouksia erilaisista hevosista. Päädyin kokeilemaan 18-vuotiasta suomenhevosruunaa ja halusinkin ruveta vuokraamaan sitä.

Tallin omistajan tytär on pitänyt minulle tunteja/valmennuksia - millä nimellä sitä kukin nyt haluaakin kutsua. Kaverin kanssa pohdittiin noiden eroa ja tultiin siihen tulokseen, että valmentautuminen on tavoitteellisempaa kuin tunneilla käynti. Omasta mielestäni valmentaudun, vaikka ei mulla oikeastaan mitään kilpailutavoitteita ole - haluan vain kehittyä mahdollisimman hyväksi ratsastajaksi. Sattuman kautta päädyin vuokraamaan yhtä toistakin hevosta samalta tallilta ja toisinaan menen myös valmentajani hevosilla. Heppa-asiat sainkin siis kerralla oikein hyvälle mallille! Haluan pitää blogini kuitenkin suhteellisen yleistajuisena, joten mitään heppablogia tästä ei ole tulossa. Jos jotain heppajuttuja täällä joskus turisen, niin koitan pitää ne mahdollisimman ymmärrettävinä ja ei-hevosihmisiä kiinnostavina, ellei erikseen toivota jotain syvällisempää postausta! :)

Valmentajani suomenhevosori Eikka ja vinoon mennyt satula :D
© Jenni

Ratsastuksen lisäksi potkin itseni taas salille. Kuntosalilla käynnin suhteen mulla on ollut suuri ongelma ylläpitää motivaatiota. Alkuinnostus on suuri, mutta muutaman viikon päästä saan pakottaa itseni painojen äärelle. En varmasti ole ainut ongelman kanssa painiva, joten motivaatiovinkit ovat erittäin tervetulleita! Aloitin salilla käynnin uudelleen 27. heinäkuuta, edellisen kerran taisin käydä maaliskuussa. Väsymys oli tosin yksi syy, miksen ole salilla käynyt. Fyysiset ponnistelut nimittäin veti kropan niin piippuun, etten urheilun jälkeen enää jaksanut tehdä mitään muuta.

Tein itselleni erillisen motivaatiosuunnitelman kuntosalin suhteen. Ensinäkin mietin, miksi tahdon rääkätä itseäni tuolla ja millaisia tavoitteita minulla on. Sen lisäksi päätin, että otan itsestäni aloitusvaiheessa ja tasasin väliajoin kuvia, joista nään mahdollisen kehittymiseni. Halusin palata salille, koska huomasin tarvitsevani parempaa kuntoa hevosen selässä. Selkäkin on vaivannut ja fysioterapeutti suositteli kuntosalia. Huomasin myös, että kroppani kerää älyttömästi nestettä eikä kaksi kertaa viikossa ratsastaminen riitä ehkäisemään turvotusta. Kaupan päälle saisin aika kivan kropankin, joten enköhän mä perustellut tätä itselleni jo ihan rittävästi! Nyt olen käynyt vajaa neljä viikkoa salilla ja huomasin minimaalisen pieniä eroja, kun vertailin otettuja kuvia. Turvotus on vähän helpottanut, mutta varsinkin noi kuvat motivoivat mua ihan valtavasti! Vähän jännittää, että tuleeko jossain vaiheessa taas sellainen olo, ettei huvita. Nyt on ainakin kivaa, kun näkee konkreettiset muutokset ja joutuu laittamaan lisää painoa tankoon!

Vertailukuvia en halua itsestäni tänne vielä laittaa, kun ne muutokset on tosiaan niin pieniä vielä. Katsotaan muutaman viikon päästä, jos alkaisi olla jo vähän näkyvämpiä tuloksia :) Otan oikein mielelläni vastaan noita motivoitumisvinkkejä pahan päivän varalle!

#16 Kun tunnen taas eläväni

Uskokaa tai älkää, en ole unohtanut tätä blogia. Ensin ei vain ollut fiilistä kirjoittaa. Sen jälkeen tuntui siltä, etten tiennyt mitä kirjoittaa, kun tauko on ollut niin pitkä. En myöskään jaksanut kirjoittaa, koska jo lukiossa alkanut ajoittainen väsymykseni paheni yliopiston alettua ja tilanne eteni jatkuvasti huonompaan suuntaan mitä pidemmälle fuksivuosi eteni.

Kävin YTHS:llä (Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö) ja sanoin että väsyttää - tai siis on väsyttänyt jo pitkään, mutta nyt on oikeasti sellainen olo, ettei jaksa tehdä mitään. En tuntenut itseäni kuitenkaan masentuneeksi, sillä olisin halunnut tehdä vaikka mitä ja muut asiat elämässäni olivat hyvin. En vaan yksinkertaisesti voinut tehdä mitään, koska koko ajan tuntui siltä, kun olisin elänyt jonkun sumuverhon takana. Kroppa väsyi nopeasti ja heti kun istuin alas, nukahdin. Opiskelusta tuli todella vaikeaa, koska kursseilla luettiin paljon ja aina kun istuin sohvalle lukemaan, nukahdin.

Sain lähetteen verikokeisiin, sillä yksi väsymyksen syy voisi olla kilpirauhasen vajaatoiminta. Ravasin verikokeissa tasasin väliajoin (joulu-, maalis- ja huhtikuussa), mutta veriarvoissa ei periaatteessa ollut moittimista. Maaliskuun verikokeiden tuloksissa huomasin itse jotain, mitä tuloksia näyttänyt lääkäri ei aluksi huomannut: kilpirauhaseen liittyvä TSH oli viitearvojen (0.4-4.5) sisällä, mutta noussut varsin radikaalisti edellisestä mittauksesta. Joukuussa TSH oli 1.4, maaliskuussa 4.2. Huomautin tästä lääkärille ja hän määräsi minut uusiin verikokeisiin. Kuukautta myöhemmin TSH oli 2.8.

Tällä kertaa minut laitettiin toiselle lääkärille, ja hän katseli veriarvojani pitkään. Sitten hän totesi, että vaikka nämä nyt on viitearvojen sisällä, niin ei tämä TSH:n vaihtelu ihan normaalia ole. Lisäksi minulla oli pitkä liuta oireita ja äidilläni on myös vajaatoiminta. Lääkäri ehdottikin, että aloitettaisiin koelääkitys hyvin pienellä annostuksella ja katsotaan miten käy.

Olen nyt syönyt kilpirauhaslääkkeitä toukokuusta lähtien ja otsikkoon viitaten: tunnen taas eläväni! Oireet ovat lieventyneet huomattavasti ja erityisesti väsymyksen kanssa ei ole ollut enää ongelmia. Ette uskokaan miten upea tunne on, kun pitkästä aikaa elämää voi suunnitella sen mukaan, miten mulla riittää aika tähän kaikkeen eikä niin, että miten mä jaksan tehdä tän kaiken! Lähipiirinikin on sanonut, että olen nykyään paljon pirteämpi. Toki vähän jännittää kun luennot alkavat taas, että riittääkö puhti... Tuntuu nimittäin oudolta ajatukselta, että kahden luennon jälkeen jaksaisi vielä tehdä jotain! Kävin verikokeissa pari viikkoa sitten ja TSH oli 2.1, eli aavistuksen laskenut.

Tilannettani seuraillaan vielä, seuraavat verikokeet on lokakuussa (ja mä alan tuntea itseni jo neulatyynyksi). Lääkäri haluaa katsoa, kuinka luennot ja alkava syksy vaikuttaa olotilaani. Jos olo huononee tai arvot sahaavat, otetaan varmaan lisää kokeita tai nostetaan lääkitystä. Toistaiseksi on tuntunut hyvältä ja blogini yksi tehtävä onkin nyt toimia päiväkirjana mulle siitä, millaiseksi olen oloni tuntenut. Ei, tästä ei ole tulossa mikään sairauskertomusblogi, vaan edelleen kirjoittelen myös yleisestä elämänmenostani.

Jos tätä blogia lukee joku, joka on samanlaisessa tilanteessa kun minä olin about puoli vuotta sitten: mene lääkäriin, vaadi verikokeita ja vaikka arvot olisivat normaalit, pyydä uudet kokeet parin kuukauden päähän, koska tuota arvojen sahailua ei voi muuten huomata. Siitä on keskusteltu viime aikoina paljon, että pitäisikö koelääkitystä määrätä viiterajojen ollessa normaalit - tähän en ota kantaa. Mulla lääkkeet helpotti oloa, mutta ymmärrän myös sen näkökulman, että lääkitys voidaan aloittaa liian hepposin perustein. Toivoisin silti, että lääkärit arvioisivat potilasta kokonaisuutena ja miettisivät tilanteen tapauskohtaisesti.

Kuvan orava ei liity kilpirauhasongelmiini mitenkään. Laitoin sen nyt vaan tähän,
koska teksti ois näyttänyt tylsältä ilman kuvia.
© minä!